• Olkiluoto 3 tuo varmuutta Suomen sähköjärjestelmään ja laskee sähkön hintaa – ydinvoimalan kolmosreaktori aloitti viime yönä vihdoin säännöllisen sähköntuotannon

    Alun perin Olkiluoto 3:n piti valmistua vuonna 2009.
    Aiempi aikataulu oli, että säännöllinen sähköntuotanto Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikössä alkaisi maanantaina. Lehtikuva / Roni Lehti.
    Aiempi aikataulu oli, että säännöllinen sähköntuotanto Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikössä alkaisi maanantaina. Lehtikuva / Roni Lehti.  
    Uutiset|Energia
    16.4.202312:12
    STT–

    Olkiluoto 3 tuo lisää varmuutta Suomen sähköjärjestelmään ja laskee jonkin verran sähkön hintaa, sanoo Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund. Hän sanoo, että Olkiluoto 3:n myöhästyminen on osaltaan johtanut siihen, että Suomella on ollut poikkeuksellisen suuri sähkövaje.

    Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori aloitti yöllä säännöllisen sähköntuotannon. Se kattaa noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.

    Alun perin Olkiluoto 3:n piti valmistua vuonna 2009.

    Lundin mukaan Suomen sähkövaje on Euroopan mittakaavassa yksi korkeimmista.

    Ennen vuonna 2021 alkanutta energiakriisiä 20 prosenttia Suomen sähköstä tuotiin muualta.

    Lundin mukaan on vaikea arvioida, kuinka paljon Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon käynnistyminen näkyy kuluttajien kukkarossa, sillä sähkömarkkinoihin vaikuttavat niin monet asiat.

    ”Mutta kyllä puhumme useista senteistä per kilowattitunti”, Lund sanoo.

    Hän kertoo keskustelleensa noin viisi vuotta sitten norjalaisten sähköasiantuntijoiden kanssa, jotka olivat mallintaneet pohjoismaista sähköjärjestelmää.

    ”Mallinnuksessa oli mukana kaikki voimalaitokset ja verkot. He pystyivät sen pohjalta laskemaan, että pohjoismaisessa sähkössä Olkiluoto 3 tiputtaisi sähkönhintaa kuudella prosentilla. Tilanne on tietenkin tänä päivänä erilainen, mutta se kertoo suuruusluokasta”, Lund sanoo.

    Olkiluoto 3:n sähköteho on noin 1 600 megawattia. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman (TVO) mukaan se tuottaa sähköä ainakin seuraavat 60 vuotta.

    Kolmosreaktorin sähköntuotanto kattaa TVO:n mukaan noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Kaikkiaan Olkiluodosta tuotetaan jatkossa noin 30 prosenttia Suomen sähköstä.

    Kun Olkiluoto on niin iso yksikkö, Lund sanoo insinöörinä pohtivansa sitä, mitä jos talvipakkasilla tulee jotain ongelmia.

    ”Kaikki me tietenkin toivomme, että kaikki menee hyvin. Mutta ottaen huomioon laitoksen valtavan koon sähköjärjestelmässä ja sen, että meillä on tätä sähkövajetta, toiminta on todella kriittistä. Sen pitäisi toimia talvellakin kunnolla, että ei syntyisi häiriötilanteita.”

    Lund sanoo, että Olkiluoto 3 on käynyt läpi merkittävän testiohjelman ja toki lähdetään liikkeelle siitä, että se on nyt valmis ja kaikki on kunnossa.

    ”Mutta kun sähköntuotantoa keskitetään yhteen paikkaan, niin totta kai tässä maailman tilanteessa, jossa me olemme ja jossa geopoliittiset jännitteet lisääntyvät, totta kai sähköjärjestelmän haavoittuvuus kasvaa, kun olemme keskittäneet sähköntuotantoa näin paljon”, hän sanoo.

    Lundin mukaan riippumatta siitä, minkä tyyppistä sähköntuotantoa Suomessa on, mitä enemmän sitä hajautetaan, sitä varmempi sähköjärjestelmä on.

    ”Loviisasta ja Olkiluodosta tulee vähintään puolet Suomen sähköstä, näiltä kahdelta paikkakunnalta, se ei haavoittuvaisuuden kannalta ole hyvä asia.”

    Teollisuuden Voima kertoi tänään alkuyöstä, että yksikön koekäyttö päättyi.

    ”Olkiluoto 3 on nyt valmis”, TVO sanoi tiedotteessa.

    Aiempi suunnitelma oli, että säännöllinen sähköntuotanto alkaisi maanantaina.

    Artikkelin aiheet
    Olkiluoto 3
    ydinvoima
    Suomen sähköjärjestelmä
    Teollisuuden Voima
    sähkömarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi