• IT-yritys osti hiilinieluksi 70 000 eurolla suota ja käyttää uusiutuvaa energiaa – hiilineutraaliuden sijasta tähtäimessä oli hiilinegatiivisuus

    Yrityksen laskelmien mukaan 260 hehtaarin suometsä hotkaisee vuodessa noin 775 000 kiloa hiilidioksidia.
    Otto Kekäläinen tutustui torstaina Seravon ostamaan suohon.
    Otto Kekäläinen tutustui torstaina Seravon ostamaan suohon. Kuva: Seravo
    Uutiset
    21.8.202012:15
    Katja Lamminen

    Tuhansia verkkosivustoja ylläpitävä tamperelainen Seravo tiedottaa saavuttaneensa toiminnassaan hiilinegatiivisuuden. Siten yritys sitoo toimintansa avulla enemmän hiiltä kuin päästää ilmakehään.

    Seravon toimitusjohtajan Otto Kekäläisen mukaan hiilinegatiivisuuteen päästiin energiansäästön, uusiutuvan energian ja päästöjen kompensoinnin yhdistelmällä.

    ”Siistin toimistotyön ja sähköisten palvelujen ilmastovaikutukset jäävät helposti huomaamatta. Energiaa kuitenkin kuluu, ja päästöihin voi vaikuttaa", Kekäläinen sanoo ja rohkaisee kaikkia yrityksiä tavoittelemaan ei paitsi hiilineutraaliutta vaan hiilinegatiivisuutta.

    Kekäläisen mukaan Seravo jatkaa investointeja moderniin ja energiatehokkaaseen teknologiaan.

    "Päästöjen osuus vähenee jatkuvasti, koska lähes kaikki uudet sivustot menevät konesaleihin, joiden sähkönkulutus ei tuota hiilidioksidipäästöjä.”

    Seravo osti kesällä turvetuotantoyhtiö Vapolta 260 hehtaarin suometsäalueen Ranualta. Kaupan myötä noin 70 000 euroa maksanut suoalue suojeltiin pysyvästi.

    Kekäläisen mukaan suometsä hotkaisee vuodessa noin 775 000 kiloa hiilidioksidia hiiliekvivalentteina laskettuna, mikä on 55 kertaa enemmän kuin yrityksen toiminnan aiheuttamat päästöt. Kekäläisen mukaan yritys on tehnyt laskelman itse muun muassa Luonnonvarakeskuksen ja Hiilipörssin tietoihin nojaten. Lisätietoa laskutavasta saa täältä.

    20 henkeä Suomessa työllistävä Seravo saavutti hiilineutraaliuden vuoden 2019 lopussa. Silloin yrityksen käyttämästä sähköstä 79 prosenttia oli päästötöntä. Loppujen 21 prosentin päästöt kompensoitiin lahjoituksella suota ennallistavaan Hiilipörssiin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle