• Pikkulauantaina pörssisähköllä saunominen tulee kalliiksi – sähkön hinta pomppaa taas

    Vuorokauden huippuhinnat ovat korkeimmillaan reiluun viikkoon.
    Saunominenkin on muuttunut pörssisähkön myötä säätämiseksi.
    Saunominenkin on muuttunut pörssisähkön myötä säätämiseksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    28.11.202315:30
    Jukka Hämäläinen

    Pörssisähkön hinta hyppää keskiviikkona alkuillasta kello 18 ja 19 aikaan 32 senttiin kilowattitunnilta. Vuorokauden huippuhinnat ovat korkeimmillaan reiluun viikkoon.

    Halvimmillaan yön varhaisina tunteina pörssisähkö maksaa noin kolme senttiä.

    Aamupäivällä kuuden ja kahdentoista välillä pörssisähkö maksaa 12–19 senttiä kilowattitunnilta. Sen jälkeen sähkön hinta lähtee kohoamaan. Kello 17 ollaan 25 sentissä.

    Illalla pörssisähkö halpenee maltillisesti niin, että kello 20 ollaan taas 25 sentissä kilowattitunnilta. Loppuvuorokausi mennään 16–21 sentissä, ilmenee esimerkiksi Vattenfallin sivuilta.

    Perinteisesti keskiviikko on ollut pikkulauantai, jonka viettoon monilla on kuulunut saunan lämmittäminen. Pörssisähköllä kiuasta hehkuttavien kannattaa tänä pikkulauantaina kyseenalaistaa perinne.

    Lisää aiheesta
    • Sähkösaunan lämmittämisen ja pyykinpesun vaatima sähkö maksaa lähipäivinä vähemmän kuin viikonloppuna.

      Sähkö ja lämmitys | Pörssisähkön hinta puolittuu, kun lämpötila nousee ja tuulet viriävät

    • Sähkön hinta on tiistaina ennätyslukemissa.

      Energia | Sähkön hinta ampaisee tiistaina ennätyslukemiin – kilowattitunnin hinta melkein euron

    • Suuria kasvihuoneita pimeni viime joulukuussa sähkön hinnan noustua rajusti. Pörssisähkön hinnat laskivat kuitenkin jo alkuvuodesta merkittävästi.

      Sähkö ja lämmitys | Maatilojen sähkön käyttö väheni 14 prosenttia, sähkön kulutuksen ajoituksessa näkyy nykyisin yleisesti ”jonkinlainen isänmaallisuus”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle