• Riikka Purra: Työehtoshoppailu toimii tulonsiirtona Postille – "Viulut maksaa tietysti veronmaksaja"

    Perussuomalaisten varapuheenjohtaja varoittaa työehtojen heikentyvän, kun työnantajalla on mahdollisuus käyttää hyväksi halpaa maahanmuuttajatyövoimaa.
    Postilaiset osoittavat mieltään työsopimusten muuttamista vastaan.
    Postilaiset osoittavat mieltään työsopimusten muuttamista vastaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    13.11.201915:20
    Terhi Pape-Mustonen

    Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Riikka Purra kertoo tiedotteessa ymmärtävänsä hyvin postilakkoilijoita. Hän huomauttaa kuitenkin, että asiaa pitää lähestyä laajemmin. Työehtokiista liittyy kaikkiin työehtojen heikentämiseen.

    "Kun työehdot shopataan heikompiin, yhä suurempi osa jakajista on maahanmuuttajia, koska suomalaisilla – ja aiemmin saapuneilla maahanmuuttajilla – on yhä vähemmän kannustimia tehdä halpuutettua työtä", Purra kertoo.

    Vastaavasti sosiaaliturva, jolla alhaista palkkaa kompensoidaan, maksaa valtiolle yhä enemmän. Suomessa työttömiksi jääneet aiheuttavat myös lisää kustannuksia.

    "Viulut maksaa tietysti veronmaksaja. Kyseessä on ikään kuin tulonsiirto näille aloille, tässä tapauksessa Postille", Purra huomauttaa.

    "Työn halpuuttamisen ja maahanmuuton kerrannaisongelmat korostuvat. Tämä on noidankehä, jonka katkaisemiseen ainoastaan perussuomalaiset ovat valmiita. Mietin usein, milloin ammattiliitot ovat valmiita aidosti ymmärtämään tämän problematiikan – myös julkisesti eikä ainoastaan kuiskutellessaan meidän korviimme."

    Purran mielestä postilakon kannattaminen tai halpuuttamisesta valittaminen on täysin epäuskottavaa, mikäli maahanmuuttoa ei nosteta pöydälle.

    "Rajan yli saapuva halpatyövoiman syöttövaikutus nimenomaan ylläpitää halpuutus- ja työehtoshoppailuprosessia, niin Postissa kuin kaikilla muillakin matalamman palkan sektoreilla."

    "Mikäli sellaista ei olisi, työnantaja ei voisi lähteä tällaiseen toimintaan."

    Lue lisää:

    Voiko aamulehtien ja päiväpostin jakajilla olla täysin erilaiset työehdot? — Teollisuusliiton Riku Aallon mukaan ammattiliitoilla riittää ymmärrystä toisilleen

    Postilakko jatkuu mielenosoituksella: Postilaiset lähtevät yhdeltä kohti Postin pääkonttoria Helsingissä

    Artikkelin aiheet
    Riikka Purra
    postilakko
    työehtoshoppailu
    maahanmuutto
    Perussuomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle