• Terveyskeskus yleisin vanhuksen kuolinpaikka

    Vanhojen ihmisten yleisin kuolinpaikka on terveyskeskus. Lähes puolet ikäihmisistä kuolee terveyskeskuksen vuodeosastolla ja noin neljäsosa yliopisto- ja yleissairaaloissa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    6.11.201211:54
    MT toimitus

    Vasta kolmanneksi yleisin kuolinpaikka on koti. Siellä kuolee joka seitsemäs vanha ihminen. Vuosi ennen kuolemaa kaksi kolmesta yli 70-vuotiaasta asuu kotona, ja vielä kolme kuukautta ennen kuolemaa yli puolet.

    Tiedot selviävät Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka rahoitti Kunnallisalan kehittämissäätiö.

    Tutkimuksen mukaan vanhoja ihmisiä siirretään paljon hoitopaikkojen ja kodin välillä, ja siirtojen määrä lisääntyy kuoleman lähestyessä. Tehostetussa palveluasumisessa siirtoja on selvästi enemmän kuin vanhainkodissa asuvilla.

    Tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan kodin ja laitoshoidon välistä asumista, joka on tarkoitettu paljon apua ja valvontaa tarvitseville. Asukkailla on oma huone tai asunto, ja henkilökuntaa on paikalla vuorokauden ympäri.

    2000-luvulla tehostetun palveluasumisen käyttö lisääntyi ja hoito vanhainkodeissa vähentyi.

    Tutkimuksen aineistossa oli lähes 320 000 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    terveyskeskus
    vanhusten hoiva
    kuolinpaikka
    Tampereen yliopisto
    tehostettu palveluasuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria