• Aukon sijaan oma suojelualue

    Suojelualueelta löytyy kaikkien iloksi suppilovahveroita. Kuvassa Airi Saari (vas.) ja biologi Maritta Liedenpohja-Ruuhijärvi Hämeen elykeskuksesta. Markku Vuorikari
    Suojelualueelta löytyy kaikkien iloksi suppilovahveroita. Kuvassa Airi Saari (vas.) ja biologi Maritta Liedenpohja-Ruuhijärvi Hämeen elykeskuksesta. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    15.10.201216:00
    MT toimitus

    HÄMEENLINNA (MT)

    ”Monta vuotta pähkäiltiin aukon tekoa”, kertoo Seppo Saari. Neljän hehtaarin laajuinen sankka havumetsä seisoo kuitenkin yhä pystyssä. Hauhon Hyömäellä sijaitsevan metsätilan osa päätyi suojelualueeksi Etelä-Suomen yksityismetsien suojeluohjelman Metson kautta.

    Kauan hakkuilta säästynyt metsä teki vaikutuksen jopa puunostomieheen, joka suositteli Saarelle suojelua.

    ”Olin itsekin sillä kannalla, että tämä kannattaisi ehkä jättää. Risukoita ja taimikoita saa aina, mutta tämän kun tuhoaa, sellaista ei enää saa.”

    Suojelupäätös ei ollut aivan helppo. Saarta mietitytti suojelun lopullisuus. Perilliset eivät hyötyisi metsästä enää.

    ”Keskustelimme suojeluasiasta kahden poikamme kanssa ja he hyväksyivät päätöksemme.”

    Suojelua kannatti myös Sepon vaimo Airi Saari.

    ”Kun molempain nimi täytyy olla, pitää melkein olla yhtä mieltä”, Seppo Saari sanoo.

    Saaret kävivät keskustelua suojelusta myös Luonnonperintösäätiön kanssa. Varansa yksityisistä lahjoituksista saava säätiö ostaa vanhoja metsiä luonnonsuojelualueiksi.

    Neuvottelut kuitenkin pysähtyivät, kun kävi ilmi, että maat olisi pitänyt myydä. Metso-suojelussa maan omistusoikeus pysyy metsänomistajalla, jos tämä vain haluaa.

    ”Tiedä vaikka tämä olisi suojeltunakin joskus arvokkaampi kuin hakattu metsä”, Seppo Saari pohtii.

    Pysyvän suojelusopimuksen korvaus vastaa suunnilleen metsän hakkuusta koituvia tuloja. Korvaus on verovapaata tuloa metsänomistajalle.

    Saarten metsä oli Metso-suojelukohteeksi melko pieni, kertoo ylitarkastaja Rauni Itkonen Hämeen elykeskuksesta. Vanhan metsän ilme kuitenkin löytyi. Tuulenkaatoja makaa siellä täällä. Lahopuuta tarvitsevat lajit viihtyvät niissä.

    Metsän suojelukelpoisuuden hyväksi luettiin, että lähimpiin muihin suojelualueisiin on vain muutama kilometri. Harvinaisten lajien säilymiselle on tärkeää, etteivät lajit elä aivan eristettyinä pienalueilla.

    Suojelualueesta puoli hehtaaria on taimikkoa. Sitä ei olisi kannattanut yksinään rajata ulkopuolelle, joten se otettiin mukaan.

    Itkosen mukaan Saarten suojelualue on Hämeessä tyypillinen kangasmetsän Metso-kohde. Kanta- ja Päijät-Hämeessä tavoitteena oli tänä ja viime vuonna suojella pysyvästi 350 hehtaaria. Viime vuonna tavoitteesta jäätiin. Monilla alueilla Metsoon tarjotaan enemmän alueita kuin pystytään ottamaan. Tänä vuonna Hämeenkin tavoite täyttyy.

    Itkonen kertoo Saarille, että tutkijat saattavat olla kiinnostuneita näiden suojelualueesta. Maanomistajilta kysytään lupa tutkimuksiin, Itkonen vakuuttaa.

    Seppo Saari toivoo, että heillekin kerrottaisiin, mitä tietoa metsästä kertyy.

    ”Olisi mukava kuulla, mitä tämä palvelee.”

    HENRIK SCHÄFER

    Risukoita ja taimikoita saa aina, mutta tämän kun tuhoaa, sellaista ei enää saa.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsänsuojelu
    Metso-ohjelma
    Hämeenlinna
    yksityinen suojelualue
    Luonnonperintösäätiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle