• Viestintäministeri lupaa Yle-ratkaisun

    Hallitus yrittää hakea Yleisradion rahoitusmallille laajan parlamentaarisen tuen. Päätöstä odotetaan jouluun mennessä.
    Uutiset
    7.9.201119:00
    MT toimitus

    Yleisradion rahoitusmallista päätetään kuluvan vuoden aikana, lupaa hallituksen viestintäministeri Krista Kiuru (sd.). Yle-ratkaisu on uuden viestintäministerin ykköstavoite alkavalla syyskaudella. Hän luonnehtii päätöstä ”parlamentaarisen järjestelmän koetinkiveksi”.

    Kiuru valmistelee asiasta esityksen jouluun mennessä. Ministeri kertoi tavoitteestaan keskiviikkona järjestetyssä mediatapaamisessa.

    Yle-päätökselle haetaan vahva parlamentaarinen tuki. Hallitus ei päättänyt Säätytalon hallitusneuvotteluissa Ylen rahoitusmallista.

    ”Yleisradio ei ole vain hallituksen radio”, ministeri perustelee.

    Kiuru yrittää hakea edeltäjänsä Suvi Lindénin (kok.) tavoin selkänojaa eduskuntaryhmistä. Hän on tapaamassa lähiaikoina eduskuntaryhmien johtajat.

    ”Asiaa ei ratkaista demarien eduskuntaryhmässä”, hän sanoo.

    Tavoitteena on iso poliittinen kompromissi, jonka kaikki eduskuntapuolueet hyväksyvät.

    ”Olen todella surullinen kaikesta siitä, millaisessa jamassa Yle tällä hetkellä on”, hän huomauttaa.

    Ministeri ei kerro, mikä rahoitusmalli on nosteessa.

    ”Ei minulle ole henkilökohtaista suosikkia. Yle-uudistukseen pitää saada ratkaisu”, hän huomauttaa.

    Vuonna 2010 eduskuntaryhmät linjasivat, että Ylen rahoitustarve vuodesta 2012 eteenpäin on noin 480 miljoonaa euroa vuodessa.

    Rahoitusmalleina esillä ovat menneiden vuosien aikana olleet muun suora budjettirahoitus valtiolta tai kaikilta talouksilta perittävä mediamaksu.

    Edellisellä kerralla juuri SDP kaatoi kaikilta suomalaisilta perittävän Yle-maksun. Ongelmana oli, ettei pienituloisille keksitty toimivaa mallia, joka olisi korvannut maksusta aiheutuneet kulut.

    Artikkelin aiheet
    Yle
    rahoitusmalli
    poliittinen kompromissi
    Krista Kiuru
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena