• Yhdysvallat sanoo voivansa turvata Suomen ja Ruotsin mahdolliset huolet Nato-hakuprosessin ajan

    Yhdysvallat on myös tehnyt yhteistyötä molempien maiden armeijoiden kanssa jo vuosien ajan.
    Suomi ja Ruotsi valmistautuvat hakemaan puolustusliitto Naton jäsenyyttä yhtä aikaa toukokuussa, kertoi Iltalehti maanantaina. Kuvassa Naton miinatorjunta-alusosaston latvialaisalus Turun satamassa maanantaina.
    Suomi ja Ruotsi valmistautuvat hakemaan puolustusliitto Naton jäsenyyttä yhtä aikaa toukokuussa, kertoi Iltalehti maanantaina. Kuvassa Naton miinatorjunta-alusosaston latvialaisalus Turun satamassa maanantaina. Kuva: LEHTIKUVA / Roni Lehti
    Uutiset|Politiikka
    6.5.202207:20
    STT

    Yhdysvallat uskoo, että se voi turvata Suomen ja Ruotsin mahdolliset turvallisuuteen liittyvät huolet sillä aikaa, kun maiden Nato-jäsenyysprosessit ovat kesken. Valkoisen talon lehdistöpäällikön Jen Psakin mukaan Yhdysvallat voisi löytää keinot vastata huoliin, joita mailla voisi olla sillä välillä kun ne ovat hakeneet sotilasliiton jäsenyyttä ja odottavat virallista hyväksyntää.

    Myös Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Ned Price kommentoi aihetta tiedotustilaisuudessa.

    ”Mitä Suomeen ja Ruotsiin tulee, kuten olen sanonut ennenkin, molemmat ovat Naton arvostettuja kumppaneita. Molemmat ovat Yhdysvaltain arvostettuja kumppaneita.”

    Price sanoi, että Yhdysvallat on myös tehnyt yhteistyötä molempien maiden armeijoiden kanssa jo vuosien ajan.

    Yhdysvallat on Pricen mukaan toistuvasti tehnyt selväksi olevansa sitoutunut Naton avoimien ovien politiikkaan. Price totesi myös, ettei Suomi tai Ruotsi kumpikaan ole ilmaissut vahvaa aikomusta hakea Naton jäsenyyttä.

    ”Se voi muuttua tulevien viikkojen aikana. Meidän täytyy antaa noiden maiden, tai minkä tahansa maan, puhua omasta puolestaan.”

    Kuten Valkoisen talon lehdistöpäällikkö Psaki myös Price sanoi, että jäsenyysprosessiin liittyviin huoliin löytyy kyllä ratkaisu.

    ”Ja jos ja kun he tekevät sen ratkaisun tai minkä tahansa muun ratkaisun, olemme valmiita puhumaan asiasta konkreettisemmin termein”, Price sanoi Suomen ja Ruotsin mahdolliseen jäsenhakemukseen viitaten.

    Artikkelin aiheet
    yhdysvallat
    suomi
    ruotsi
    nato
    turvallisuuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa