• Suomen Pankki vaatii velkakattoa ja asuntolainojen pituusrajoitusta viipymättä – pitää suomalaisten lisääntynyttä velkaantumista huolestuttavana

    Suomen Pankin mukaan luotonanto vilkastunut viime kesästä lähtien. Pankki vaatiikin nyt velkakaton ja asuntolainojen pituusrajoituksen ottamista käyttöön viipymättä.
    Suomen Pankki vaatii velkakaton ja asuntolainojen pituusrajoituksen käyttöönottoa viipymättä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Suomen Pankki vaatii velkakaton ja asuntolainojen pituusrajoituksen käyttöönottoa viipymättä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    4.5.202113:23
    STT

    Kotitalouksien pitkään kasvanut velkaantuneisuus heikentää Pankin mukaan Suomen kykyä selvitä tulevista talouskriiseistä. Asuntoluotonanto on vilkastunut viime kesästä lähtien, ja se on kasvattanut kotitalouksille kertynyttä velkataakkaa.

    Asuntolainoja myöntäviä rahoituslaitoksia Suomen Pankki moittii löystyneistä lainaehdoista. Pankki kertoo, että pitkiä asuntolainoja nostetaan enemmän kuin koskaan ja entistä suurempi osa uusien asuntolainojen määrästä on myönnetty ihmisille, joilla on runsaasti velkaa heidän tuloihinsa nähden.

    "Kotitalouksien yhä lisääntynyt velkaantuminen ja uusien asuntolainojen ehtojen löystyminen kasvattavat uusien makrovakausvälineiden tarvetta", tähdentää Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen tiedotteessa.

    Suomen Pankki on huolissaan myös taloyhtiölainoista, joiden osuus kotitalouksien velasta on kasvanut edelleen.

    "Taloyhtiölainat voivat hämärtää asunnonostajien käsitystä asumisen kokonaismenoista ja houkutella ostamaan omaan velan- ja vastikkeenhoitokykyyn nähden kalliita asuntoja", Nykänen varoittaa.

    Suomen Pankki vaatii, että asuntojen hankintaan käytettäviä taloyhtiölainoja tulisi säännellä mahdollisimman samankaltaisesti kuin asuntolainoja. Taloyhtiölainojen enimmäisosuuden ja -pituuden rajoittaminen hillitsisi suurimpien taloyhtiölainojen myöntämistä.

    Tilastokeskuksen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat tammi-maaliskuussa kaikissa suurimmissa kaupungeissa vuoden takaiseen verrattuna. Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin kauppoja 20 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Asuntokaupan kokonaisarvo oli viime vuonna lähes 17 miljardia euroa. Arvosta yli kaksi kolmannesta muodostui vanhojen osakeasuntojen kaupasta.

    Suomen Pankin mukaan Suomen talous on selvinnyt kokonaisuudessaan koronapandemiasta odotettua pienemmin vaurioin. Pandemia ei ole horjuttanut Suomen rahoitusjärjestelmän toimintakykyä.

    Voimakas raha- ja finanssipoliittinen elvytys, pankkien myöntämät joustot lainanhoitoon, suorat yritystuet sekä makrovakausvaatimusten ja muun pankkisääntelyn helpotukset ovat auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    velkaantuminen
    asuntolainat
    taloyhtiölainat
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria