• Profi: Valtralla isoja suunnitelmia Afrikassa

    Jälleenmyyjäverkosto saattaa kaksinkertaistua vuoden 2016 aikana.
    Lehtitietojen mukaan Valtra hakee merkittävää kasvua Afrikasta alkavan vuoden aikana.
    Lehtitietojen mukaan Valtra hakee merkittävää kasvua Afrikasta alkavan vuoden aikana. Kuva: Valtra
    Uutiset
    29.12.201510:00
    Veikko Niittymaa

    Saksalaisen Profi-lehden englanninkielisellä verkkosivustolla kerrottiin jouluna, että Valtra suunnittelee hakevansa merkittävää kasvua Afrikasta ensi vuoden aikana.

    Profi ei kerro lähdettään.

    Profin saamien tietojen mukaan Valtra kaavailee merkittävää kasvua Euroopan ohella myös muilla mantereilla kuten Afrikassa.

    Valtralla on tällä hetkellä jälleenmyyjiä 13 Afrikan maassa. Suunnitelmissa on kaksinkertaistaa jälleenmyyjäverkosto 26 valtioon ensi vuoden aikana. Verkosto kattaisi sen jälkeen 44 prosenttia maanosan 54 valtion maatalouskonemarkkinoista.

    Emoyhtiö Agco ei tähtää ainoastaan Valtran traktorimyynnin lisäämiseen Afrikassa, vaan hakee markkinoita myös muille Valtra-tuotteille kuten hiljan Brasiliassa esitellylle 350 hevosvoiman sokeriruokopuimurille, Valtra 1035:lle.

    Profin mukaan Agco on kasvattanut tasaisesti markkinaosuuttaan Afrikassa. Vuoden 2009 jälkeen markkinaosuus on kaksinkertaistunut 24 prosenttiin.

    Samalla myynti on noussut vajaasta 40 miljoonasta eurosta lähes 250 miljoonaan euroon.

    Artikkelin aiheet
    Valtra
    Afrikka
    Agco
    maatalouskoneet
    liiketoiminnan kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria