• Latvian puolustusministeriö ehdottaa miehille pakollista maanpuolustusvelvollisuutta

    Puolustusministeriön ehdotuksesta on odotettavissa vielä keskustelua maan päättävissä elimissä. Lopullisen päätöksen maanpuolustusvelvollisuudesta tekee Latvian parlamentti.
    Puolustusministeri Artis Pabriks näkee, että maan nykyinen järjestelmä ei ole ajan tasalla.
    Puolustusministeri Artis Pabriks näkee, että maan nykyinen järjestelmä ei ole ajan tasalla. Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    6.7.202208:24
    STT–BNS, AFP

    Latvian puolustusministeriö ehdottaa miehille pakollisen maanpuolustusvelvollisuuden käyttöönottoa seuraavan viiden vuoden aikana, kertoi maan puolustusministeri Artis Pabriks tiistaina.

    ”Nykyinen järjestelmä ei ole ajan tasalla. Meillä ei ole myöskään mitään syytä uskoa, että Venäjä muuttaisi käyttäytymistään”, Pabriks sanoi.

    Asepalvelus kestäisi 11 kuukautta, mutta sen voisi vaihtoehtoisesti suorittaa myös muiden ministeriöiden alaisissa tehtävissä.

    Ensi vuoden tammikuussa alkaisi siirtymiskausi, jonka ensimmäisenä vuotena noin tuhat vapaaehtoista otettaisiin palvelukseen. Palveluksen ajalta maksettaisiin kuukaudessa 400 euron korvaus.

    Palveluksen päätyttyä sen käyneet siirtyisivät reservijoukkoihin, jotka kutsuttaisiin säännöllisiin kertausharjoituksiin.

    Palvelus olisi naisille vapaaehtoinen.

    Puolustusministerin mukaan Latvia ei siirtyisi asevelvollisuusarmeijaan, vaan maa säilyttäisi myös ammattiarmeijan.

    Puolustusministeriön ehdotuksesta on odotettavissa vielä keskustelua maan päättävissä elimissä. Lopullisen päätöksen maanpuolustusvelvollisuudesta tekee Latvian parlamentti.

    Uutistoimisto AFP:n haastattelema kansalliskaartin sotilas Gatis Priede sanoi ehdotuksen olevan loistava uutinen. Hänen mukaansa vastaava päätös olisi pitänyt tehdä jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja liitti sen osaksi Venäjää.

    ”Tämä on oikein. Koulutamme lisää reserviläisiä armeijaamme ja Naton vahvuuteen, joka on kriittisen puutteellinen Pohjois-Euroopassa ja Baltian alueella”, hän kertoi.

    Latviassa asevelvollisuusarmeija lakkautettiin vuonna 2006, kaksi vuotta sotilasliitto Natoon liittymisen jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    Latvia
    maanpuolustus
    asevelvollisuus
    puolustusministeriö
    Artis Pabriks
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria