• Nuorison muutto kasvukeskuksiin haaste pikkukuntien sopimuspalokunnille

    Pelastustoimen rahoitus saattaa olla jatkossa tiukilla.
    Mikko Nurmi ja Rami Salonen Tammisalon VPK:sta kuvattiin maaliskuussa 2011.
    Mikko Nurmi ja Rami Salonen Tammisalon VPK:sta kuvattiin maaliskuussa 2011. Kuva: Markku Ulander
    Uutiset
    20.2.201708:45
    STT

    Sopimuspalokunnat ovat onnistuneet tehostamaan jäsenhankintaansa, vaikka nuorison muutto kasvukeskuksiin on edelleen haaste pienten paikkakuntien palokunnille.

    Suomen sopimuspalokuntien liiton mukaan pelastustoimen rahoitus saattaa kuitenkin olla jatkossa tiukilla, kun toimintamenojen kahden prosentin vuosittainen kasvu pitäisi puolittaa.

    "Menojen leikkaus on voimassa kymmenen vuotta. Kyllä se asteittain alkaa näkyä. Tässä olisi yhteiskunnallisen keskustelun paikka", sanoo Suomen sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala.

    Suomessa on reilut 700 sopimuspalokuntaa. Sopimuspalokuntaa voi ylläpitää VPK-yhdistys tai sopimuspalokuntalainen voi olla suorassa sopimuksessa pelastuslaitoksen kanssa. Sopimuspalokunnat huolehtivat pelastustoimesta alueella, joka on noin 90 prosenttia Suomen pinta-alasta.

    Artikkelin aiheet
    sopimuspalokunnat
    pelastustoimi
    rahoitus
    nuorison muutto
    pikkukunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle