• Rahapula estää nuorten pääsyä asumiskoteihin

    Rahapula johtaa siihen, että kunnat empivät lasten ja nuorten sijoittamista asumiskoteihin ja muiden suojelutoimien piiriin entistä pidempään.
    Uutiset
    12.11.201408:00
    MT toimitus

    Vaasan Vähässäkyrössä toimivan asumiskoti Puron toimitusjohtaja Teemu Luoma pitää huonona kehitystä, jossa kuntien sosiaalipuolen rahat ehtyvät.

    Puro on erikoistunut psykiatrista apua tarvitsevien, 12–18-vuotiaiden varhaisnuorten ja nuorten hoitoon.

    ”2000-luvun mittaan meille tulevien päihdeongelmaisten nuorten ja varhaisnuorten määrä on ollut jatkuvasti lisääntymään päin. Ongelmallisimmat tapaukset saapuvat tänne yleensä Etelä-Suomesta”, Luoma kertoo.

    Luoma varoittaa poliitikkoja leikkaamasta liikaa kuntien sosiaalipuolen rahoja.

    ”Viime vuosina on ollut havaittavissa, että kunnat tekevät tiukasta taloustilanteestaan johtuen sijoituspäätöksiä yhä myöhemmin, ja entistä hitaammin. Samalla sijoituspaikat ovat vähentyneet suhteessa niiden tarpeeseen”, Luoma katsoo.

    Asumiskodin johtaja toivookin, että poliittiset päättäjät puntaroivat tarkoin sosiaalipuolelle tehtäviä leikkauksia.

    ”Yhteiskunnalle syntyvä kustannus on useasti monin verroin suurempi, jollei asioita saada hoidettua ajoissa kuntoon.”

    Artikkelin aiheet
    nuorten asumiskoti
    rahapula
    sosiaalipuoli
    kuntien rahoitus
    lastensuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria