• 61 vuotta täyttäneet rynnistävät nyt sankoin joukoin osittaiselle eläkkeelle – syynä on hulppea korotus

    Syyskuussa työeläkeyhtiö Varmassa hakemusmäärä kaksinkertaistui viime vuodesta, eläkepäätös keskimäärin päivässä.
    Jos osittaiselle varhennetulle vanhuseläkkeelle jäävä työntekijä haluaa hyötyä vuodenvaihteen indeksikorotuksesta, pitää eläkkeen alkaa viimeistään 1.12.2022.
    Jos osittaiselle varhennetulle vanhuseläkkeelle jäävä työntekijä haluaa hyötyä vuodenvaihteen indeksikorotuksesta, pitää eläkkeen alkaa viimeistään 1.12.2022. Kuva: Varma
    Uutiset|Talous
    3.10.202212:15
    Kimmo Lundén

    Osittaisen vanhuuseläkkeen hakemukset ovat tuplaantuneet. Työeläkeyhtiö Varman eläkepalvelujohtaja Tarja Syvälä arvioi hakemustulvan selittäväksi syyksi työeläkeindeksin kasvu ensi vuoden alussa.

    ”Hakemusmäärän merkittävä nousu selittyy ensi vuoden työeläkeindeksillä, jonka ennustetusta kasvusta on käyty julkisuudessa paljon keskustelua alkusyksyn aikana. Ennakoimme, että hakemusmäärä kasvaa varmasti vielä loka- ja marraskuussa”, kertoo eläkepalvelujohtaja Syvälä MT:lle.

    Hän arvelee, että indeksin lisäksi hakemisaktiivisuutta on voinut nostaa myös sähkön ja muiden hintojen nousu: ihmiset tarvitsevat rahaa kulutukseen ja asumiseen.

    Työeläkeindeksiin liittyvät kysymykset ovat näkyneet myös työeläkeyhtiön asiakaspalvelussa lisääntyneinä yhteydenottoina.

    Työeläkeindeksissä viidennes määräytyy palkkojen muutoksesta, 80 prosenttia inflaation vaikutuksesta. Kohonnut inflaatio näkyy nyt eläkeindeksissä etuna eläkettä nostaville.

    Varma sai syyskuussa saimme yli 400 hakemusta, joka on 93 prosenttia enemmän edellisvuoden syyskuuhun verrattuna. Tammi–syyskuussa Varmaan tuli 25 prosenttia enemmän hakemuksia kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

    Keskimääräinen hakemusten käsittelyaika Varmassa on yksi päivä.Työeläkeyhtiöillä on tässä vaiheessa vuotta ansiotiedot vakuutetun työuralta jo saatavissa.

    Suomessa toimivia työeläkeyhtiöitä ovat Varma, Ilmarinen, Elo ja Veritas.

    Työeläkeindeksin ennustetaan kasvavan 6,5 prosenttia. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa ensi vuoden työeläkeindeksin lokakuun loppuun mennessä.

    Osittaista varhennettua vanhuuseläkkeen (ove) nostamisen voi aloittaa, kun on täyttänyt 61 vuotta. Ovea voi nostaa 25 prosenttia tai 50 prosenttia tulevasta eläkkeestä kuukausittain. Nostettu määrä vähentää tuleva eläkettä: otettua eläkkeen osaa vähennetään 0,4 prosenttia jokaiselta varhennetulta kuukaudelta. Eläkkeen euromäärä riippuu siitä, paljonko palkansaajalle on työajalta kertynyt eläkettä.

    Varhennetun vanhuuseläkkeen nostaminen ei suoraan vähennä työaikaa, vaan niin halutessaan siitä on erikseen sovittava työnantajan kanssa.

    Joulukuussa alkavia eläkkeitä korotetaan tammikuussa 2023 työeläkeindeksillä, mutta tammikuussa alkavia eläkkeitä koskee vasta vuoden 2024 indeksimuutos.

    Tällä hetkellä Varmasta saa osittaista vanhuuseläkettä noin 6 600 henkilöä. Järjestelmä tuli käyttöön vuonna 2017.

    Ovea nostavista Varmassa vakuutetuista eläkkeensaajista 70 prosenttia on miehiä, joskin naisten osuus on ollut tänä vuonna hieman kasvussa. Neljä viidestä hakijasta valitsee eläkkeensä määräksi 50 prosenttia ansaitusta eläkkeestä.

    Osittaiselle vanhuuseläkkeelle jäädään keskimäärin 62-vuotiaana.

    Lisää aiheesta
    • Työkyvyttömyyseläkehakemuksia tulee kesäaikaan jonkin verran vähemmän kuin muulloin. Kevätkylvöt ja sadonkorjuuaikoina tehdään maatilan töitä eikä ajatella yleensä eläke- tai vakuutusasioita.

      Työmarkkinat | Mela myöntää työkyvyttömyyseläkkeitä yhä harvemmin – myös hakemusmäärät vähentyneet runsaasti

    • Vanhuuseläkkeellä olevista useammalla kuin joka viidennellä on pitkittyneitä vaikeuksia toimeentulossa, kertoo Eläketurvakeskus. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka ja talous | Useammalla kuin joka viidennellä vanhuuseläkkeellä olevista vaikeuksia toimeentulossa – Omistusasunto ja korkeampi eläke tuovat turvaa

    Artikkelin aiheet
    osittainen vanhuuseläke
    työeläkeindeksi
    eläke­korotus
    Varma
    hakemusmäärä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria