• 4H:n hankkeella kasvatetaan Suomen hiilinieluja – nuoret istuttavat taimia käytännön ilmastotöinä

    Taimiteko-toimintamuodon tavoitteena on työllistää nuoria ja istuttaa uutta metsää.
    Anniina MIkkonen ja Matias Rainio istuttivat maanantaina taimia Aura Heikuran ja Anni-Mari Syrjäläisen ohjeistuksessa Kangasniemen Makkolassa.
    Anniina MIkkonen ja Matias Rainio istuttivat maanantaina taimia Aura Heikuran ja Anni-Mari Syrjäläisen ohjeistuksessa Kangasniemen Makkolassa. Kuva: Petri Blomqvist
    Uutiset
    4.6.202001:00
    Jukka Koivula

    4H:n pyörittämän Nuoret ilmastotöissä -hankkeen tavoitteena on istuttaa Suomeen 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä.

    "Viime vuonna Lounais-Suomessa järjestettiin Nuoret ilmastotöissä -pilottihanke, jossa nuoret istuttivat metsää. Nyt hanke jatkuu Taimiteko-toimintamuotona, joka on levinnyt 26 paikkakunnalle ympäri Suomen", Kangasniemen 4H-yhdistyksen puheenjohtaja Anne-Mari Syrjäläinen kertoo.

    Taimiteon tavoitteena on työllistää nuoria sekä lisätä metsien hiilinieluja istuttamalla taimia.

    "Kangasniemellä tämä yhdistettiin Ysit töihin -projektiin. Viisi peruskoulunsa juuri päättänyttä nuorta palkattiin viikoksi taimienistutukseen", Syrjäläinen sanoo.

    Viidestä nuoresta neljä ilmaantui paikalle maanantaiaamuna. Matias Rainio haki mukaan, koska hänellä ei ollut kesätyöpaikkaa.

    "Viikossa ehtii tienata ihan hyvin, kun urakalla tekee."

    Nuorille maksetaan työtehon mukainen palkkio, jonka suuruus on 40 senttiä istutettua kuusentaimea kohden.

    Anniina Mikkonen oli menossa töihin kesäkahvilaan, mutta kesätyö peruuntui koronan takia.

    "Kuulun Kangasniemen 4H-yhdistykseen. Onneksi töitä järjestyi tätä kautta."

    Metsitettäväksi paikaksi Kangasniemeltä löytyi noin 2,5 hehtaarin alue Makkolan kylästä.

    "Mukaan on valikoitunut entisiä maatalousmaita, jotka eivät ole enää tuotannollisessa käytössä", metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäen palvelupäällikkö Aura Heikura sanoo.

    Yritykset voivat kompensoida aiheuttamiaan hiilidioksidipäästöjä Taimiteon kautta.

    Hiilidioksidipäästöjä kompensoiva yritys maksaa 2,5 euroa taimelta. Tämä kattaa maa-alueiden metsittämisen, nuoren palkkaamisen ja kouluttamisen sekä 4H:n toiminnan kulut. Metsänhoitoyhdistykseltä tilataan istutusalueen valmistelut, maanmuokkaus ja oikeanlaiset taimet. 

    Nuoret ilmastotöissä -pilottihankkeen yhteistyökumppaneina Kangasniemellä ovat Best-Caravan Oy, Metsämiesten Säätiö, MTK ry sekä Metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäki. Luonnonvarakeskus on tehnyt hankkeelle metsäkuusen osalta kompensaatiolaskelmat.

    Artikkelin aiheet
    taimiteko
    hiilinielu
    nuoret
    ilmastotyö
    metsänistutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria