• Pientilat maksavatlomitussäästöt

    Uutiset
    3.12.201215:00
    MT toimitus

    Viiden miljoonan euron lomitussäästöt maksatetaan pienituloisilla viljelijöillä. Sijaismaksut kallistuvat ensi vuoden alussa. Myös samanaikainen lomapitovelvollisuus laajenee.

    Säästöt tuntuvat kukkarossa, sillä alimmat sijaisavun maksut kallistuvat 1,90 euroa tunnilta. Ylimmät tuntimaksut halpenevat 1,10 euroa.

    Sijaisavussa korotetaan tuntimaksun perushintaa. Se nousee yhdestä eurosta kolmeen euroon.

    Samanaikaista lomanpitoa laajennetaan 20 kotieläinyksikön maatiloille. Kahden yrittäjän kuuluu pitää yhtä aikaa 20 päivää lomastaan.

    Nyt osan lomastaan pitää yhtä aikaa 2 200 karjatilallista, laajennuksen jälkeen 2 700.

    Perjantaina vahvistettu uusi lomituspalvelulaki nipistää lomitusrahoja viisi miljoonan euroa. Hallitus päätti rahoista keväällä.

    Pienituloisimpien lomanpitäjien osuus säästöistä on 4,5 miljoonaa euroa. Lomittajien työn tehoa lisäämällä kasataan 500 000 euroa.

    Sivu 7

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    lomituspalvelut
    pientilat
    viljelijät
    hallituksen säästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria