• Elias Lönnrotinelämäntyötävaalimaanyhdistys

    Uutiset
    31.10.201215:00
    MT toimitus

    Suomeen on perustettu uusi yhdistys tukemaan Elias Lönnrotin elämäntyön arvostusta ja hänen synnyinkotinsa Paikkarin torpan museotoimintaa.

    Lohjan kaupunki vastasi kesällä Paikkarin torpan museotoiminnasta sen jälkeen, kun Museovirasto oli lopettanut torpan museotoiminnan Museovirasto lopetti Paikkarin torpan museotoiminnan. Museon toiminnan jatkuminen, laajuus ja kehittäminen ovat edelleen avoimia kysymyksiä.

    ”Todennäköisesti museotoiminta jatkuu vastaavalla tavalla vuonna 2013. Järkevintä olisi, että Lohjan kaupunki saisi kokonaisvastuun”, sanoo uuden yhdistyksen väliaikaisen hallituksen puheenjohtaja, Sammattiseuran puheenjohtaja ja Suomen Kotiseutuliiton valtuuston jäsen Risto Piekka.

    Paikkarin torppa on rakennettu noin vuonna 1800. Se oli Lönnrotin suvulla vuoteen 1875 asti.

    Elias Lönnrotin kuoleman jälkeen Suomen senaatti päätti lunastaa alueen vuonna 1889 yksimielisellä päätöksellään ”muuttumattomana muistona tämän suurmiehen varhaisista vaiheista”.

    Museovirasto on hoitanut Paikkarin torpan aluetta vuodesta 1928 lähtien. Sitä ennen alueella ei ollut museotoimintaa.

    Piekka linjaa museoalueen ylläpitämisen kansalliseksi velvollisuudeksi.

    ”Elias Lönnrotin elämäntyö liittyy Suomen itsenäistymiskehitykseen tarvittavien tekojen ja kansallisten säikeiden aikaansaamiseen. Tämä on keskeisintä: Elias Lönnrot on yksi tärkeimmistä – ellei tärkein – 1800-luvun suomalaisista, jotka rakensivat tietä ja mahdollisuuksia Suomen itsenäisyydelle”, Piekka huomauttaa.

    Kalevalan ja 200 000 suomen kielen sanaa sisältävän suomi-ruotsi-sanakirjan koonneella Lönnrotilla on kaksi liputuspäivää, joista Kalevalan päivä 28.2. on virallinen. Suomen kielen päivä 9.4., Eliaksen nimi- ja syntymäpäivä, on myös vakiintunut liputuspäiväksi.

    Lönnrot edisti suomen kielen ohella merkittävästi suomalaista terveydenhuoltoa. Hän oli myös päätoimittaja, lehtimies ja historioitsija. Uudistipa hän eläkepäivillään vielä virsikirjankin

    MT

    Lönnrot

    on yksi

    tärkeimmistä 1800-luvun

    suomalaisista,

    jotka rakensivat

    tietä Suomen

    itsenäisyydelle.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Elias Lönnrot
    Paikkarin torppa
    museotoiminta
    Lohja
    Kalevala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria