• Nän pääsiäinen vaikuttaa palveluihin: Pankit lomailevat pääsiäisenä, ruokakaupat palvelevat normaalisti

    Linja-autoliikenteessä pääsiäinen on yksi vuoden vilkkaimmista matkustusajankohdista.
    Ruokakaupat palvelevat pyhäpäivinäkin omien aukioloaikojensa mukaan. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
    Ruokakaupat palvelevat pyhäpäivinäkin omien aukioloaikojensa mukaan. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.  
    Uutiset|Talous
    14.4.202208:15
    STT

    Pääsiäinen vaikuttaa jälleen useisiin palveluihin ja julkiseen liikenteeseen. Ruokakaupat palvelevat pyhäpäivinäkin omien aukioloaikojensa mukaan, mutta Alkot pysyvät suljettuina pitkäperjantaina sekä pääsiäissunnuntaina ja -maanantaina. Tänään eli kiirastorstaina Alkot ovat auki pääosin iltayhdeksään saakka ja pääsiäislauantaina iltakuuteen asti.

    Postin omat myymälät palvelevat normaalisti vielä tänään kiirastorstaina, mutta sen jälkeen ne ovat kiinni pitkäperjantaista pääsiäismaanantaihin. Poikkeuksena on Helsingin pääposti, joka on avoinna myös pääsiäislauantaina kello 10–16. Lisäksi Joulupukin pääposti Rovaniemellä palvelee vuoden jokaisena päivänä.

    Useat postit toimivat kuitenkin nykyään kumppaniyrityksissä ja palvelevat niiden aukioloaikojen mukaan. Monet kioskit ja huoltoasemat tarjoavat postipalveluja myös pyhäpäivinä.

    Pankit ovat kiinni pitkäperjantaista pääsiäismaanantaihin, eli ne avaavat ovensa torstain jälkeen seuraavan kerran vasta tiistaina. Myös ainakin Nordean, OP:n, S-pankin, Danske Bankin ja Handelsbankenin puhelinpalvelu on suljettu pääsiäisenä, ja ne myös sulkeutuvat tänään torstaina tavallista aiemmin. Korttien tai pankkitunnusten sulkeminen onnistuu kuitenkin joka päivä vuorokauden ympäri.

    Matkahuollosta kerrotaan, että linja-autoliikenteessä pääsiäinen on yksi vuoden vilkkaimmista matkustusajankohdista. Pyhäpäivät tuovat kuitenkin muutoksia bussien aikatauluihin ja pakettien kulkuun. Linja-autojen aikataulutiedot voi tarkistaa esimerkiksi Matkahuollon verkkosivuilta.

    Matkahuollon paketteja jaetaan useissa kaupungeissa noutopisteisiin myös pääsiäislauantaina. Pakettipalveluiden palvelunumero kuluttajille on myös avoinna lauantaina, mutta suljettu pitkäperjantaina, pääsiäissunnuntaina ja pääsiäismaanantaina.

    Helsingin seudun joukkoliikenteessä ajetaan tänään kiirastorstaina perjantaivuoro. Pitkäperjantaina sekä ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaan, mutta pääsiäislauantaina ajetaan normaali lauantailiikenne.

    Artikkelin aiheet
    pääsiäinen
    pankit
    ruokakaupat
    Posti
    joukkoliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle