• Metsähallitus poistaa koronarajoituksia luontokohteista ja penää retkietiketin muistamista

    Turvallisuudesta huolehditaan rajaamalla asiakasmääriä, turvaetäisyyksillä ja hygieniaohjeistuksella.
    Metsähallitus avaa muun muassa luontokeskukset ja perinnetilat  kesäkuun alussa. Lammas Rytivaaran kruununmetsätorpan pellolla. LEHTIKUVA/HANDOUT
    Metsähallitus avaa muun muassa luontokeskukset ja perinnetilat kesäkuun alussa. Lammas Rytivaaran kruununmetsätorpan pellolla. LEHTIKUVA/HANDOUT 
    Uutiset
    6.5.202023:02
    STT

    Metsähallitus avaa luontokeskukset, perinnetilat ja varaus-, vuokra- sekä autiotuvat kesäkuun alusta alkaen. Samalla aukeaa Rovaniemen tiedekeskus Pilke.

    Kohteet suljettiin koronavirusrajoitusten vuoksi, ja nyt ne avataan uudelleen hallituksen linjausten mukaisesti. Metsähallituksen mukaan turvallisuudesta huolehditaan rajaamalla asiakasmääriä, turvaetäisyyksillä ja hygieniaohjeistuksella. Päätökset tarkentuvat tämän kuun aikana.

    Metsähallitus painottaa, että retkietiketti eli hyvä käytös luonnossa on nyt entistäkin tärkeämpää. Koronaviruspandemian aikana suomalaiset ovat lähteneet liikkeelle luontoon, mutta Metsähallituksen mukaan ilmi on tullut ikäviä lieveilmiöitä. Huhtikuussa Metsähallitus kertoi esimerkiksi ilkivallasta, kun suljettuja tupia oli auottu väkisin.

    "Luontoon halutaan mennä nimenomaan luontoarvojen takia. Viime aikoina on ollut nähtävissä, että ne voivat olla vaarassa piittaamattoman käytöksen takia", sanoo luontopalvelujohtaja Timo Tanninen tiedotteessa.

    Tiedotteessa muistutetaan, ettei Metsähallitus voi taata esimerkiksi retkikohteiden tupien siisteyttä, koska siistimisestä huolehtivat käyttäjät. Siksi Metsähallitus suosittelee telttaa tai riippumattoa yön yli kestäville retkille.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    koronavirus
    luontokohteet
    retkietiketti
    luontokeskukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle