• Finnwatchin tutkija vapautettiin kaikista syytteistä Thaimaassa, pitkä oikeusprosessi ananasmehuyhtiön kanssa päättyy

    Hall sai syksyllä 2016 neljän vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomioistuimessa Thaimaassa.
    Andy Hall sai syksyllä 2016 neljän vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomioistuimessa Thaimaassa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Andy Hall sai syksyllä 2016 neljän vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomioistuimessa Thaimaassa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    11.5.202116:06
    STT

    Kansalaisjärjestö Finnwatchin tutkija Andy Hallin pitkä oikeusprosessi Thaimaassa on päättynyt, järjestö kertoo. Thaimaan korkein oikeus vapautti tiistaina brittitutkijan syytteistä viimeisessä käynnissä olleessa siviilioikeusjutussa.

    Hall kävi oikeustaistelua ananasmehuyhtiö Natural Fruitin kanssa vuodesta 2013 saakka, kun Finnwatchin raportti toi esiin vakavia ihmisoikeusloukkauksia yhtiön tehtaalla Thaimaassa. Natural Fruit toimitti suomalaisille kauppaketjuille ananasmehun raaka-aineita vuonna 2012.

    "Olemme iloisia siitä, että kaikki syytteet Hallia vastaan on nyt hylätty ja voimme jättää tämän kahdeksan vuotta kestäneen oikeudellisen häirinnän taaksemme", Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoi tiedotteessa.

    "Thaimaan tulisi varmistaa, että sen lainsäädäntöä muutetaan niin, että vastaava kiusanteko oikeusistuimia hyödyntämällä ei ole enää jatkossa mahdollista", Finér kertoi.

    Hall sai syksyllä 2016 neljän vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomioistuimessa Thaimaassa. Keväällä 2018 tutkijan vankeustuomio ja sakkorangaistus kumottiin valitustuomioistuimessa.

    Viime lokakuussa Natural Fruit veti pois yli kahdeksan miljoonan euron vahingonkorvauskanteen Hallia vastaan.

    Finnwatch on yritystoiminnan vastuullisuutta tarkkaileva kansalaisjärjestö.

    Artikkelin aiheet
    Andy Hall
    Finnwatch
    Natural Fruit
    Thaimaa
    ihmisoikeudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle