
Henkilökunnalla on ratkaiseva rooli siinä, miten osuuskauppa menestyy, sanoo Pohjois-Suomessa toimivan Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio tiedotteessa.
Aiemmin Arina on palkinnut henkilöstöä tulospalkkioilla kerran vuodessa. Uusi palkkiojärjestelmä otettiin käyttöön tämän vuoden alusta, kun osuuskaupan kannattavuus on parantunut monena vuonna peräkkäin.
Työntekijä saa kuukausittain jopa 1 euron tulospalkkion työtuntia kohden (maksimissaan 1 750 euroa/vuosi) ja lisäksi vuositavoitteen onnistumisesta 0,25 euroa/tehty työtunti.
Ivalon S-marketin myyjä Janita Lehtovirta pitää hyvänä, että palkkio tulee joka kuukausi. "Ei tarvitse odottaa vuoden loppuu, että minkäköhän verran sieltä tulee."
Arinan henkilöstöjohtajan Minna Salosen mukaan uusi palkkiomalli on otettu upeasti vastaan.
"Vaikka kevättalvella iskenyt koronapandemia sulki väliaikaisesti osan toimipaikoistamme, on jokaisesta tehdystä työtunnista saatu palkita arinalaisia keskimäärin 6 prosenttia työehtosopimuksen mukaista palkkaa kovemmalla tuntipalkalla. Se on varsin merkittävä lisä ansioihin, jos sitä vertaa kaupan alan työehtosopimuksen korotuksiin, jotka ovat vuoden 2020 osalta 2 prosenttia ja 2021 1,3 prosenttia."
Lue myös:
Tulosjulkistaja-SOK esittää ruuan arvonlisäveron laskemista jopa alle puoleen
S-ryhmän marketkauppa ennätysvauhdissa, hotellit raskaasti tappiolla