• Huonekalujätin omistukseen siirtyneet turbiinit jauhavat nyt sähköä eteläpohjalaisella vuorella

    Ikea on rahoittanut neljän uuden tuulivoimapuiston rakentamista Suomeen. Etelä-Pohjanmaan Ponsivuoreen rakennettu tuulipuisto on aloittanut toimintansa.
    Ponsivuori Kurikassa on yksi Ikean neljästä tuulipuistosta Suomessa.
    Ponsivuori Kurikassa on yksi Ikean neljästä tuulipuistosta Suomessa. 
    Uutiset
    23.1.202017:49
    Harri Kallio-Kurssi

    Ikea vahvisti viime vuonna panostuksiaan uusiutuvaan energiaan.

    Huonekalujätti rahoitti uusien tuulipuistojen rakentamista Pohjanmaalle Långmossaan ja Ribäckeniin, Varsinais-Suomeen Verhonkulmaan sekä Etelä-Pohjanmaalle Ponsivuoreen.

    Tuulipuistoista ensimmäisenä valmistunut Ponsivuori on nyt siirtynyt yhtiön omistukseen ja aloittanut tuulivoiman tuotannon.

    Korkein hallinto-oikeus KHO hylkäsi vuonna 2017 kaksi hankkeesta aikoinaan jätettyä valitusta.

    Valituksissa vedottiin muun muassa puutteellisesti tehtyyn EU:n lintudirektiivin edellyttämään linnustoselvitykseen ja meluvaikutuksiin Ponsivuoren lähialueilla.

    "Olemme tehneet merkittäviä investointeja saavuttaaksemme kestävän kehityksen tavoitteemme ja tukeneet samalla Suomen energia- ja ilmastotavoitteiden sekä hiilineutraaliustavoitteen toteutumista. Vuoden 2020 lopussa meillä on Suomessa yhteensä viisi tuulivoimapuistoa, jotka tuottavat puhdasta, päästötöntä energiaa", kertoo Ikean maajohtaja Timo Hulmi.

    Uudet tuulipuistot valmistuvat kalenterivuoden 2020 aikana, jolloin Ikea Suomi ostaa tuulipuistot ne rakentavalta OX2:lta.

    Uusien tuulipuistojen myötä Ikea tulee tuottamaan uusiutuvaa energiaa Suomessa 520 gigawattitunnin verran vuodessa, mikä vastaa noin 104 000 kotitalouden vuosittaista energiankulutusta.

    Ikea on kasvattanut myyntiään Suomessa jo yhtenätoista vuonna peräkkäin. Yhtiön liikevaihto kasvoi päättyneenä toimintavuonna 374,1 miljoonaan euroon.

    Liikevaihdon kasvu ylsi 2,7 prosenttiin ja liikevoitto 4,7 prosenttiin. Vähittäismyynti kasvoi Suomen markkinan lisäksi myös globaalisti.

    Tilivuonna 2019 verkkokaupan kasvu jatkui entistäkin vahvempana: verkkomyynti kasvoi 46 prosenttia ja nousi jo yli kymmeneen prosenttiin kokonaismyynnistä.

    Artikkelin aiheet
    Ikea
    tuulivoima
    uusiutuva energia
    Ponsivuori
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria