• Sadekuurot ovat viikonloppuna herkässä ‒ luvassa hyvin epävakaista säätä

    Sunnuntaillekaan ei ole tämän hetken ennusteiden mukaan odotettavissa hyvää ulkoilusäätä.
    Etelä- ja Keski-Suomessa on perjantaina ja lauantaina päivällä muutamia lämpöasteita ja pohjoisessa muutama aste pakkasta. Lehtikuva / Emmi Korhonen.
    Etelä- ja Keski-Suomessa on perjantaina ja lauantaina päivällä muutamia lämpöasteita ja pohjoisessa muutama aste pakkasta. Lehtikuva / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Sää
    8.4.202210:45
    STT

    Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin huonosta ajokelistä perjantaina Satakunnassa, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Länsi-Lapin alueella.

    Jäätävät lumi- ja räntäsateet haittaavat liikennettä aamuyön ja aamupäivän aikana. Saderintama etenee Länsi-Lappiin puolelta päivin, ja siellä ajokeli voi olla erittäin huono perjantai-iltaan saakka.

    "Huonoa ajokeliä voi olla vielä lauantaina ainakin osassa Lappia ja rannikolla Uudeltamaalta Pohjanmaalle”, päivystävä meteorologi Juha Tuomola Ilmatieteen laitokselta sanoo.

    Etelä- ja Keski-Suomessa on perjantaina ja lauantaina päivällä muutamia lämpöasteita ja pohjoisessa muutama aste pakkasta.

    Ennusteen mukaan lauantaina koko maassa on hajanaisia räntä- ja lumisateita.

    "Suurimmat sadekertymät launtaipäivästä iltaan ovat Lapin alueella ja paikka paikon länsirannikolla.”

    Poutaista aluetta ei Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan ole lauantaina todennäköisesti missään päin maata, mutta Itä-Suomessa aurinko voi pilkistää iltaa kohti mentäessä.

    "Lauantai alkaa laajalti suhteellisen pilvisenä. Maan itäosassa voi tapahtua päivän mittaan selkenemistä, mutta lännessä on lumikuurojen mahdollisuus vielä illakin.”

    Sunnuntaillekaan ei ole tämän hetken ennusteiden mukaan odotettavissa hyvää ulkoilusäätä.

    "Jos maan eteläosassa selkenee jollain lailla, niin päivä taitaa olla laajalti pilvinen tai puolipilvinen ja sadekuurot ovat herkässä. Viikonloppu menee nyt näissä merkeissä”, Tuomola toteaa.

    Pilviverho voi kuitenkin sunnuntaina rakoilla maan lounais- tai itäosissa ja aurinko voi paikka paikoin paistaa.

    Pilvisyyden takia lämpötilojen ennustaminen on epävarmaa.

    "Lauantain vastaisena yönä Keski- ja Pohjois-Lapissa ollaan pakkasella, mutta Etelä-Lapista maan keskiosaan yölämpötilat saattavat pysyä pilven alla nolla yläpuolella.”

    Sunnuntain vastainen yö on jo laajalti selkeämpi, jonka seurauksena pakkasöitäon vielä tulossa.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    viikonloppu
    sade
    Ilmatieteen laitos
    Lapin sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita