• Tuet pitää maksaa ajallaan

    Uutiset
    20.10.201416:00
    ARI TORNIAINEN

    Maaseutuviraston mukaan maanviljelijöitä odottaa ensi vuonna ikävä yllätys. Ensi vuoden tukimaksatuksia on siirtymässä 500 miljoonaa euroa vuodelle 2016.

    Suomen yhteenlaskettu, vuosittainen maataloustulo on noin 700 miljoonaa euroa, joten ensi vuoden viljelijätulot tippuisivat rajusti.

    Ongelmat johtuvat siitä, että maatalouden viljelijätukien maksatuksiin on tulossa muutoksia.

    EU:n maatalous- ja maaseutupolitiikan uudistuksesta johtuvat muutokset aiheuttavat muutoksia tukien toimeenpanoon. Samanaikaisesti hallinnon resursseihin kaavaillaan pienennyksiä. Viljelijätukien valvonta ei helpotu tulevina vuosina mutta valvonnan resurssit vähenevät. Tämä on surkea yhtälö.

    Maaseutuviraston arvion mukaan elykeskuksissa valvontoihin kuluu enemmän aikaa kuin nykyisin. Tukien maksatukseen voidaan antaa lupa vasta valvonnan jälkeen. Viljelijöiden tulo on riippuvainen tuista.

    Tukien maksatus vaikuttaa myös maatalouden investointeihin, maatalouskauppaan ja alueiden tuloihin.

    Maanviljely on viranomaisten puolesta erittäin valvottu ammattiala, jossa peltoja, metsiä, tuotantoa ja eläimiä tarkastetaan jopa useammassa vaiheessa. Viljelijät joutuvat toimimaan raskaan byrokratian ja tiukan säännöstelyn alla. Alan toimintaa ei pidä hankaloittaa epäjohdonmukaisuuksilla ja arvostelulla.

    Jos Maaseutuviraston esitys toteutetaan, usealla maatilalla on ensi vuonna edessään kassakriisi. Maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä muutenkin erittäin huono heikon markkina- ja taloustilanteen sekä Venäjän vientikiellon takia. Ongelmat ovat suuria ilman viljelijätukien maksatusviivästyksiäkin.

    Ruokaa ja maataloutta tullaan aina tarvitsemaan. Mielestäni on tärkeää, että Suomessa säilyy omavarainen maatalous. Maanviljelijä on palkkansa ansainnut, ajallaan.

    Nyt on kiireesti selvitettävä vaihtoehdot, jolla tukien maksatukset tapahtuvat ajallaan, byrokratiaa lisäämättä. Toimiin on ryhdyttävä välittömästi.

    Ari Torniainen

    kansanedustaja (kesk.)

    Maanviljelijä

    on palkkansa

    ansainnut, ajallaan.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maataloustuki
    Maaseutuvirasto
    maatalous
    tukimaksatus
    byrokratia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle