• Lukijalta: Tornion-Muonionjoen lohi uhkaa kadota

    Lohikanta saatiin elpymään 1990-luvulla, mutta sen jälkeen poliitikot ovat väistelleet vastuutaan kannan turvaamisesta, kirjoittaa Matti Myllykangas.
    Lohi pyydetty Tornionjoesta. Kuvituskuva.
    Lohi pyydetty Tornionjoesta. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Erä
    16.5.202420:30
    Lukijalta
    Matti Myllykangas

    Tornion-Muonionjoen lohikanta elpyi 1996. Lohen nousu sai alkunsa Kalevi Hemilän asetuksesta, jolla meripyynnin alkamista myöhennettiin ja väylään nousi yli 100 000 lohta. Nousu jatkui myös 1997. Vaikka vuosittaisia vaihteluita oli, syntyi Väylän lohen menestystarina. Elämä Euroopan suurimman ja valjastamattoman joen varrella vilkastui ja kesämatkailu virkistyi.

    Hemilän jälkeen yksikään ministeri ei ole suhtautunut asiaan vakavasti: he ovat antaneet vallan kalastuksesta vastaaville viranhaltijoille, joiden tavoitteena on ollut merisaaliin maksimointi. Jokivarren mielipiteet on sivuutettu ja kalastuksen aluetaloudellinen merkitys on unohdettu.

    Kimmo Tiilikaisen ollessa ministerinä vuonna 2017 tuli voimaan asetus aikaistetusta kalastuksesta. Se on kohdistunut arvokkaimpiin ja biologisesti vahvimpiin kantoihin ja on vähentänyt ja heikentänyt jokeen nousevaa lohikantaa.

    Epäonnistuneen lohipolitiikan tulos, kun myös luonnonolosuhteet pahentavat tilannetta, on nähtävissä vuosina 2022 ja 2023 lohennousun romahtamisena. Erityisesti tämä on tullut ilmi, kun yhden merivuoden lohien, kossien, määrä on jäänyt 4 000 kappaleeseen. Tämä ennakoi huonoa tulevaisuutta.

    Meripyytäjien hyysäämisen on loputtava, jos halutaan, ettei lohen menestystarina muutu menetystarinaksi. Ministeri Sari Essayahin on kannettava asiasta ministerin vastuu. Asian hän voi varmistaa muun muassa pääministeri Orpolta, joka on käynyt monta kertaa tutustumassa Väylänvarren kalastukseen. Näin voi lieventää huonontuneiden luonnonolosuhteiden aiheuttamaa haittaa ja saada lohikantaa turvattua.

    Tenon osalta oltiin myöhässä, mutta Väylän lohen osalta on vielä toivoa – myös merikalastajille, joiden ammatin tulevaisuus on Väylän poikastuotannon varassa.

    Asiassa ei voi vedota budjetin tiukkoihin raameihin, koska tämä ei rasita valtion budjettia. Toimiin on ryhdyttävä ennen kuin se on myöhäistä.

    Matti Myllykangas

    kunnallisneuvos

    lohestuksen harrastaja

    Muonio

    Lisää aiheesta
    • Lohenkalastuskiellon jatkuminen vuonna 2023 osoittautui Luken mukaan biologisesti perustelluksi.

      Erä | Tenon lohitilanne ei ole juurikaan parantunut kalastuskielloista huolimatta

      Tilaajalle
    • Vapaa-ajankalastaja. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Suomi Euroopan urheilukalastuksen vastaisin maa

    • Tenojoki virtaa Suomen ja Norjan rajalla.

      Erä | Huonot uutiset Tenolta jatkuvat: Lohikannat jatkavat hiipumistaan

    • Lohisaaliit olivat pieniä sekä merellä että joissa

      Erä | Lohen heikko nousu kutisti viime kesän lohisaaliit Pohjanlahdella sekä Tornion- ja Simojoella

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle