• Laskettelukausi alkoi tänään Levillä ja Rukalla säilölumien turvin – Levillä aukeaa myös hiihtolatu

    Levillä avataan tänään myös ensilumenlatu, kun Rukalla ladulle päästään vasta viikon päästä.
    Kuusamon Rukan ja Kittilän Levin hiihtokeskuksissa alkoi tänään laskettelukausi. Kuva Levin laskettelukeskuksesta.
    Kuusamon Rukan ja Kittilän Levin hiihtokeskuksissa alkoi tänään laskettelukausi. Kuva Levin laskettelukeskuksesta. Kuva: LEHTIKUVA / Aku Häyrynen
    Uutiset
    8.10.202116:05
    STT

    Kuusamon Rukan ja Kittilän Levin hiihtokeskuksissa aloitetaan tänään laskettelukausi, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistys (SHKY). Säilölumien avulla aukeaa Levillä kaksi rinnettä ja yksi parkkilaskurinne sekä Rukalla kaksi rinnettä.

    Rukakeskuksen tiedotteen mukaan keväällä Rukan rinteille kerätyt säilölumet ovat säilyneet sahanpurun ja peitteiden alla kesän helteistä huolimatta.

    Levillä avataan tänään myös ensilumenlatu, kun Rukalla ladulle päästään vasta viikon päästä.

    Hiihtokeskusyhdistyksen teettämässä ja IRO Researchin toteuttamassa tutkimuksessa arvioidaan, että kaudella 2020–2021 Suomessa laskettelua harrasti noin 976 000 ihmistä ja maastohiihtoa noin 1,8 miljoonaa ihmistä.

    Vuodesta 2018 tähän vuoteen laskettelun harrastajamäärät ovat kasvaneet 20 prosenttia.

    "Kaudella 2020–21 yksi merkittävistä tekijöistä oli se, miten hyvin Suomen laskettelukeskukset onnistuivat luomaan terveysturvalliset olosuhteet laskettelun harrastamiselle koronaepidemiasta huolimatta", kertoo SHKY:n toiminnanjohtaja Harri Lindfors tiedotteessa.

    Lindfors näkee yhtenä syynä laskettelun suosiolle myös viime talven lumiset sääolosuhteet.

    Artikkelin aiheet
    Levi
    Ruka
    laskettelu
    hiihto
    säilölumi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria