• KUOLLUT VuorineuvosGustav Sandelin

    Uutiset
    1.8.201216:00
    MT toimitus

    Seinäjoen keskussairaalassa nukkui pois maanantaina 2.7. sairauden uuvuttamana vuorineuvos, maanviljelijä Gustav Sandelin Nurmosta. Hän oli syntynyt Turussa 16.11.1924.

    Ylioppilaaksi hän tuli 1942. Hän valmistui agronomiksi 1950 ja maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatiksi 1958.

    Gustav Sandelin ehti olla avioliitossa puolisonsa kotitalousopettaja Raili Sandelinin kanssa lähes 62 vuotta, mutta jäi leskeksi runsaat 6 kuukautta ennen kuolemaansa.

    Elämäntyönsä Gustav Sandelin teki osuusteurastamojärjestön palveluksessa.

    Osuusteurastamo Itikan apulaisjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 1953. Itikasta hän siirtyi Tuottajain Lihakeskuskunnan (TLK) toimitusjohtajaksi Helsinkiin vuosiksi 1959–63, jonka jälkeen hän palasi Etelä-Pohjanmaalle Itikan palvelukseen. Seuraavat kaksi vuosikymmentä hän toimi Itikan toimitusjohtajana. Vuonna 1983 hänet kutsuttiin TLK:n pääjohtajaksi. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1987.

    Toiminta liha-alalla toi mukanaan lukuisia luottamustehtäviä karjanjalostuksen, edunvalvonnan ja elintarviketuotannon edistämisen parissa. Gustav Sandelinin menestyksellistä toimintaa ja työpanosta kunnioitettiin monin huomionosoituksin. Tasavallan presidentti myönsi hänelle 1973 maanviljelysneuvoksen arvonimen ja vuorineuvoksen arvonimen 1986.

    Lukuisista kodin ulkopuolisista työ- ja luottamustehtävistä huolimatta oli oma perhe ja Loukon tilan viljely lähinnä hänen sydäntään. Tilan isäntä hänestä tuli äitinsä isän jälkeen jo 18 vuoden iässä. Isäntänä hän ehti toimia yli neljän vuosikymmenen ajan kehittäen tilaa ja sen tuotantoa. Tilan työt kiinnostivat häntä ja hän osallistui niihin lähes kuolemaansa saakka. Eläkevuosien tärkeä harrastus ja innoituksen lähde oli sukututkimus.

    Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan Gustav Sandelin oli optimisti, joka uskoi parempaan ja työskenteli sen saavuttamiseksi. Hän oli luontainen johtaja, joka omalla esimerkillään ja kannustuksellaan tuki alaisiaan.

    Kontaktin luominen toiseen ihmiseen oli hänelle helppoa ja sen seurauksena hänellä oli laaja ystäväpiiri.

    Korkea ikä ja parantumaton sairaus lyhensivät Gustav Sandelinin askelta viimeisinä aikoina, mutta ajatus säilyi kirkkaana elämän päättymiseen saakka.

    JUKKA SANDELIN

    Kirjoittaja on Gustav Sandelinin

    poika ja seuraaja Loukon isäntänä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Gustav Sandelin
    muistokirjoitus
    maatalous
    liha-ala
    Nurmo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria