• Espanja päätti luovuttaa MV:n Janitskinin Suomeen

    Kuva MV-lehden verkkosivuilta tammikuulta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Kuva MV-lehden verkkosivuilta tammikuulta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    17.12.201612:12
    STT

    Espanja on päättänyt luovuttaa MV-julkaisun päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin Suomeen, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf STT:lle. Wendorfin mukaan ratkaisu on lopullinen.

    Janitskinin saaminen Suomeen on edelleen epävarmaa, sillä MV-julkaisun tiedottajan Tiina Keskimäen mukaan mies on joutunut "tekemään snowdenit" eli mennyt viranomaisten tavoittamattomiin.

    Janitskinista annettiin eurooppalainen pidätysmääräys lokakuussa.

    Janitskinia epäillään Suomessa muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin.

    Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Janitskinin vangittavaksi poissaolevana.

    Artikkelin aiheet
    Ilja Janitskin
    MV-julkaisu
    luovutus Suomeen
    Espanja
    rikosepäily
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena