• Joulukuun sade-ennätykset ropisevat etelässä ja Etelä-Lapissa

    Joulukuun alku on ollut historiallisen kostea ja jopa joulukuun sade-ennätys 159 milliä vuodelta 1974 on vaarassa. Kouvolassa on satanut 140 milliä maanantaihin mennessä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    20.12.201118:13
    MT toimitus

    Vettä on riittänyt etenkin maan eteläosissa, missä joet ovat kevättulvakorkeudessa. Espoonjoki nousi jopa ykköstielle ja uhkasi kastella uimahallin. Monet joet ovat piripinnassa ja tulvaherkillä alueilla vesi on noussut pelloille.

    Joulukuun sade-ennätys 133 milliä rikottiin maanantaina Vantaalla ja Jokioisissa ennätykseen oli matkaa enää milli.

    Myös Etelä-Lapissa on satanut paljon. Torniossa on saatu tähän mennessä yli sata milliä ja Rovaniemelläkin 77 milliä, mikä on ennätyksellisen paljon joulukuun 19. päivänä, ilmatieteenlaitokselta kerrotaan.

    Maan keskiosissa vettä on tullut tavanomaisesti. Ylistarossa alkukuussa on satanut 31 milliä.

    Sää on ollut myös lämmin, viidenneksi lämpimin 50 vuoden jakson aikana.

    Artikkelin aiheet
    sadeennätys
    joulukuu
    tulvat
    sää
    Etelä-Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria