Kasvukausi ja erityisesti pitkä lämmin syksy olivat kiehtova esimerkki tulevasta, pohtii professori Pirjo Peltonen-Sainio Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksesta ilmatieteenlaitoksen kasvukausikatsauksessa.
Lämmön lisäksi tarvittaisiin paljon enemmän auringonsäteilyä kuin mitä nopeasti lyhenevät, syksyn harmaannuttamat päivät suovat.
Lisäksi sadonkorjuuaikaan pitäisi osua poutasäitä, mikä on syksyn edetessä yhä epävarmempaa.
Lämpenevien syksyjen hyödyt sadontuoton kannalta jäänevät kasvavia riskejä pienemmiksi, Peltonen-Sainio toteaa.
Kasvukausi oli poikkeuksellisen pitkä, noin kuukauden pidempi kuin yleensä ja aiemmat ennätykset ylitettiin lähes joka toisella mittausasemalla.
Kasvukauden alku oli aikainen, mutta ei poikkeuksellisen aikainen, mutta kautta jatkui pitkään, lähes kuukauden kauemmin kuin yleensä. Kausi päättyi maan pohjoisosassa syys- ja lokakuun vaihteessa, mutta etelässä lämmintä riitti aina marraskuun kahdeksanteen päivään asti.