Meijeriyhtiö Valio seuraa Venäjän ja Ukrainan tilannetta ennen kaikkea ruplan kurssikehityksen kautta.
Rupla on heikentynyt viime kesästä lähtien. Valio on varautunut kurssimuutoksiin vaihtamalla vientiin parempikatteisia eli vähärasvaisempia tuotteita, kertoo Venäjän-viennistä vastaava johtoryhmän jäsen Mika Koskinen kertoo.
Yhtiö teki viime vuonna ennätystuloksen. Siitä iso osa on viennin ja juuri Venäjän ansiota.
”Ei sieltä tällaisessa tilanteessa kannata lähteä”, Koskinen sanoo.
Sivu 7