• Pienpanimot peräävät ulosmyyntioikeutta

    Pienpanimoliitto perää alkoholilakiin panimoille oikeutta myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille.
    Pienpanimot kärsivät siitä, etteivät ne saa myydä tuotteitaan suoraan panimolta.
    Pienpanimot kärsivät siitä, etteivät ne saa myydä tuotteitaan suoraan panimolta. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    13.2.201613:30
    STT

    Pienpanimoliitto hämmästelee, miksei asia ole mukana perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) ehdotuksessa lain uudistamiseksi.

    Liitto muistuttaa, että selvä enemmistö suomalaisista ja kansanedustajista on valmis sallimaan pienpanimo-oluiden myynnin panimoilta kuluttajille alkoholiprosentista riippumatta. Tilaviinien ulosmyynti on jo sallittu.

    Ulosmyyntioikeus auttaisi etenkin aloittelevia panimoita, liitto perustelee. Lisäksi se edistäisi työllisyyttä ja matkailualaa.

    "Pienpanimoliitto luottaa siihen, että lakiehdotusta hallituksessa käsiteltäessä järki voittaa, ja ulosmyyntioikeus tulee mukaan eduskunnalle aikanaan annettavaan esitykseen laiksi", sanoo puheenjohtaja Mika Tuhkanen liiton kannanotossa.

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    alkoholilaki
    ulosmyyntioikeus
    Pienpanimoliitto
    olut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria