• Havaijisaaria syntyy jatkuvasti lisää – tällä hetkellä niitä on 132

    Saaria syntyy Tyynenmeren laatan ja maan vaipassa sijaitsevien tulivuorten risteytyessä.
    Havaijin yhden aktiivisen tulivuoren, Kilauean, alueesta on nähty kuvia myös uutisissa viime vuonna.
    Havaijin yhden aktiivisen tulivuoren, Kilauean, alueesta on nähty kuvia myös uutisissa viime vuonna. Kuva: Pixabay
    Uutiset
    21.2.202200:00
    Tuovi Mäkipere

    Keskellä Tyyntä valtamerta sijaitsevat Havaijisaaret näyttävät muodostavan kaakosta luoteeseen ripotellun saariketjun, ja siihen on syynsä.

    Havaijisaaret ovat syntyneet maan uumenista ja mannerlaattojen liikkeestä. Tyynenmeren laatta on hiljalleen, vuosimiljoonien aikana, liikkunut kaakosta luoteeseen niin sanotun kuuman pisteen yli.

    Kuumassa pisteessä magmaa eli kuumaa kivisulaa nousee Maan vaipasta ylöspäin. Kuuma piste siis pysyy paikallaan, mutta laatta liikkuu sen yli.

    Kuuman pisteen kohdalle syntyy tulivuori, joka merenpinnan yläpuolelle noustuaan muodostaa saaren. Kun laatta jatkaa liikettään, tulivuoret liikkuvat kauemmaksi kuumasta pisteestä ja lopulta sammuvat.

    Nykyään Havaijisaarilla on kuusi aktiivista tulivuorta, joista Kilauean purkauksia on nähty viime vuosina uutiskuvissa.

    Kaikkiaan Havaijisaariin kuuluu 132 saarta ja atollia, jotka ulottuvat luoteisimmasta eli Kuren atollista Havaijin pääsaareen eli Havaijiin. Kurelta Havaijille on matkaa noin 2 400 kilometriä.

    Uutta Havaijia on syntymässä noin 35 kilometrin päässä pääsaari Havaijista kaakkoon. Siellä kilometrin syvyydessä sijaitsee aktiivinen Loihi-tulivuori.

    Lähteet: Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimus­organisaatio NOAA, National Geographic 30.7.2020

    Artikkelin aiheet
    havaijisaaret
    tulivuoret
    tyynenmeren laatta
    kuuma piste
    maantiede
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle