• Matkustaminen helpottuu tänään Baltiaan ja Pohjoismaihin, mutta ei Ruotsiin – ruotsalaiset pääsevät mökkeilemään Suomeen

    Ruotsista ja muista Schengen-maista pääsee nyt keveimmin perustein Suomeen, jos täällä odottaa mökki tai kumppani. Saapujien odotetaan jäävän kuitenkin kahdeksi viikoksi karanteeniin.
    Hallitus ja ulkoministeriö suosittelevat edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille, Baltian maita, Norjaa, Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta.
    Hallitus ja ulkoministeriö suosittelevat edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille, Baltian maita, Norjaa, Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    15.6.202010:56
    STT

    Matkustaminen Baltian maihin sekä Norjaan, Tanskaan ja Islantiin helpottuu tästä päivästä lähtien. Hallitus linjasi viime viikolla, että koronaviruksen vuoksi toteutettu rajavalvonta poistuu näiden valtioiden osalta eikä maista palaavilta enää edellytetä kahden viikon omaehtoista karanteenia.

    Viroon, Latviaan ja Liettuaan suomalaiset on toivotettu tervetulleeksi jo kesäkuun alusta lähtien. Myös Norja linjasi viime viikolla, että suomalaiset voivat matkustaa maahan.

    Islanti puolestaan edellyttää karanteenia tai koronavirustestin tekemistä lentokentällä. Tanska ottaa asiaan kantaa tällä viikolla.

    Sen sijaan Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä rajavalvonta jatkuu Suomessa edelleen maiden erilaisten koronavirustilanteiden vuoksi.

    "Hallitus seuraa tilannetta jatkuvasti, ja rajoitukset Ruotsin osalta puretaan heti, kun epidemiatilanne sen sallii, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina.

    Suomeen pääsee mökkeilemään

    Ruotsista ja muista Schengen-maista pääsee tästä päivästä alkaen keveimmillä perusteilla Suomeen, mutta saapujien odotetaan jäävän kahdeksi viikoksi karanteeniin. Perusteeksi maahanpääsyyn kelpaa esimerkiksi Suomessa asuva seurustelukumppani tai mökin omistaminen Suomessa.

    Matkustusrajoituksia on määrä tarkastella jälleen runsaan viikon kuluttua.

    Venäjän ja muiden Schengen-alueen ulkopuolisten maiden liikennettä valvotaan ainakin heinäkuun puoliväliin saakka. Suomalaisilla on perustuslaillinen oikeus poistua Suomesta ja palata Suomeen.

    Hallitus ja ulkoministeriö suosittelevat edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille, Baltian maita, Norjaa, Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta.

    Artikkelin aiheet
    matkustaminen
    Baltia
    pohjoismaat
    Ruotsi
    koronavirus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria