• Suomen sijoitus heikkeni kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä

    Suomen lehdistönvapauden tila on yhä maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen hyviä.
    Maailmanlaajuisesti lehdistönvapaustilanne on Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan synkempi kuin koskaan aikaisemmin. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.
    Maailmanlaajuisesti lehdistönvapaustilanne on Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan synkempi kuin koskaan aikaisemmin. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    30.4.202614:30
    STT

    Suomen sijoitus laski kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä. Suomi on sijalla kuusi, kun edelliset neljä vuotta sijoitus on ollut viides. Lehdistönvapausindeksiä julkaisee kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF).

    Sijoitus on Suomen huonoin, ja pitkään Suomi oli indeksin ykkösmaa. Listan kärkimaat ovat Norja, Hollanti, Viro, Tanska ja Ruotsi.

    Järjestö sanoo tiedotteessaan, että Suomen lehdistönvapauden tila on yhä maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen hyviä.

    Maailmanlaajuisesti lehdistönvapautta tukevat oikeudelliset rakenteet ovat heikentyneet. Muutos näkyy järjestön mukaan esimerkiksi tiedon avoimuutta ja saantia koskevassa säätelyssä, mikä koskee myös demokratioita.

    ”Suomen pudotus oikeudellisen toimintaympäristön indikaattorissa kuvastaa laajempaa globaalia kehitystä, jossa kansallisen turvallisuuden perusteilla oikeutetaan yhä useammin tiedonsaannin rajoittamista”, järjestön pääsihteeri Thibaut Bruttin sanoo tiedotteessa.

    Järjestö nostaa tästä esimerkkinä Helsingin Sanomien (HS) Viestikoekeskus-oikeusjutun, jossa kaksi toimittajaa tuomittiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja saman rikoksen yrittämisestä. Korkein oikeus ei viime vuonna myöntänyt valituslupaa asiassa. RSF Suomen puheenjohtaja Kaius Niemi oli jutun julkaisuaikana 2017 HS:n vastaava päätoimittaja.

    Järjestön mukaan medioiden epävakaa talous on uhka lehdistönvapaudelle Suomessa ja muualla. Suomessa useissa mediataloissa on viime vuosina irtisanottu toimittajia muutosneuvotteluissa.

    Maailmanlaajuisesti lehdistönvapaustilanne on järjestön mukaan synkempi kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi Venäjän sija on 172, kun vapautta mitataan 180 maassa.

    ”Toimittajat, jotka haluavat jatkaa työtään painostuksesta vapaana, on ajettu maanpakoon. Erityisen huolestuttavaa on se, että Venäjä ei pysähdy rajojensa taakse, vaan se jatkaa toimittajien oikeudellista vainoa myös ulkomailla”, tiedotteessa kirjoitetaan.

    Järjestö on mitannut lehdistönvapautta 2000-luvun alusta.

    Artikkelin aiheet
    lehdistönvapaus
    Suomi
    Toimittajat ilman rajoja
    Thibaut Bruttin
    Helsingin Sanomat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle