• LVM: Rikkidirektiivin vaikutukset pelättyä pienemmät

    Liikenne- ja viestintäministeriö on eri linjoilla rikkidirektiivin talousvaikutuksista kuin metsäteollisuus. Teollisuus pitää direktiiviä yhä merkittävänä kilpailuhaittana.
    Kaskisten satama, rahtilaiva puulastissa.
    Kaskisten satama, rahtilaiva puulastissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    26.9.201416:14
    MT toimitus

    Liikenneministeriö arvioi, että vuoden vaihteessa voimaan astuvan rikkidirektiivin talousvaikutukset jäävät pelättyä pienemmiksi. Syynä on, että suurilla vientiyrityksillä on varustamojen kanssa pitkät sopimukset, jotka ulottuvat jopa 5 vuotta eteenpäin.

    Metsäteollisuus on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rikkidirektiivi nostaa laivakuljetusten kustannuksia merkittävästi.

    ”Rikkidirektiivi on iso kilpailuhaitta”, sanoo Metsäteollisuus ry:n energiajohtaja Jouni Punnonen .

    Etujärjestön näkemyksen mukaan valtaosa laivoista joutuu vielä pitkään käyttämään kalliimpaa polttoainetta tai teknologiaa.

    Vaihtoehtoina rikkidirektiivin ehtojen täyttämiseen ovat nesteytetty maakaasu (LNG), vähärikkinen meridiesel tai rikkipesurin asentaminen aluksen polttoainejärjestelmään.

    Suomalainen perheyhtiö Containerships ilmoitti torstaina tekevänsä 250–300 miljoonan euron suurinvestoinnin LNG:llä kulkeviin rahtilaivoihin. Varustamon toimitusjohtaja Kari-Pekka Laaksonen vähärikkistä polttoainetta pitää kalliina muun muassa siksi, että sen hinta on 40–50 prosenttia suurempi kuin nykyisten polttoaineiden.

    Rikkidirektiivi koskee ensi vuoden alusta lähtien vain Itämerta, Pohjanmerta ja Englannin kanaalia. Muualla voi vielä lähivuosien ajan ajaa vapaasti suurilla rikkipitoisuuksilla.

    Artikkelin aiheet
    rikkidirektiivi
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    metsäteollisuus
    LNG
    Containerships
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria