Maaseutu pelastuu taulu kerrallaan
Päivi Latvala löytää mallit maalauksiinsa pääasiassa lehtien valokuvista. Eläimet pääsevät oikeuksiinsa yksinkertaisia taustoja vasten. Mikko Mela Kuva: Viestilehtien arkistoTAMPERE (MT)
Hieho seisoo keskellä Tampereen vilinää. Se katselee rauhallisesti ja ylväästi jonnekin kauas. Liikenteen melu ei haittaa. Hetkenä minä hyvänsä leuat alkavat jauhaa märepalaa.
Jubilee Cow ei kuitenkaan ala märehtiä.
Tamperelaisen gallerian seinällä roikkuva hiehotaulu herättää ihastusta katsojissaan osana eläinmaalari Päivi Latvalan näyttelyä.
”Tämä on yhden naisen kapina: haluan pelastaa suomalaisen maaseudun vaikka taulu kerrallaan.”
Kapinan siemen alkoi itää muutama vuosi sitten silloisessa asuinpaikassa Jyväskylässä. Ihmiset ympärillä puhuivat, miten helppoa tukien varassa elelevillä maanviljelijöillä on, Latvala kertoo.
Häntä järkytti, miten moni nykykaupunkilainen ei ole edes nähnyt lehmää.
”Tiedämme paremmin, millaista maatalous oli 1950-luvulla kuin mitä se on nyt.”
Uuraisilla Keski-Suomessa asuva Latvala on tuonut lehmänsä muun muassa lähikouluun lasten ihmeteltäväksi.
Hän työskenteli yli satavuotiaan Höytiän kyläkoulun avustavana opettajana kuvaamataidonopettajan kanssa.
Syntyi ajatus kertoa alakoululaisille, miten maataloutta harjoitettiin 1920-luvulla ja millaista se nyt on.
Lapsille järjestettiin tietoiskuja maataloudesta.
Yhdessä tarkasteltiin lehmäkuvien yksityiskohtia ja pohdittiin, voiko lehmällä olla viiksiä, kuten eräs koululainen nimitti lehmän turpakarvoja.
Latvala maalaa akryylillä kankaalle.
Taustat ovat yleensä yksivärisiä, joten eläimen muodot ja luonne pääsevät oikeuksiinsa.
Taiteilija löytää mallit maalauksiinsa pääasiassa lehtien valokuvista. Hän tekee myös tilaustöitä, jolloin mallina on useita valokuvia kohteena olevasta eläimestä.
Mieluiten Latvala maalaa nautoja – muhkeita lihasonneja, rauhallisia lehmiä, valppaita hiehoja ja leikkisiä vasikoita.
Hän haluaa tavoittaa töihinsä lehmän anatomian, luonteen ja ilmeen mahdollisimman tarkasti.
Naudan luinen, kuoppainen ja ryppyinen olemus piirtyy veto vedolta päättyen korvakarvojen ja silmän pilkkeen viimeistelyyn.
Taidokkaiden yksityiskohtien ja yllättävien rajausten lisäksi tauluja yhdistää kolmaskin seikka: yhdelläkään naudalla ei ole keltaisia korvamerkkejä.
”Teen ne tilaustöihin, jos niin toivotaan. Muuten jätän pois. Se on osa kapinaa.”
Latvala on itseoppinut taiteilija, joka on maalannut 30 vuotta.
Maalaaminen oli rakas ja tärkeä harrastus ilmavoimien graafikkona työskennelleelle Latvalalle. Viimeiset kuusi vuotta hän on päätyönään ikuistanut eläimiä kankaalle.
Eläinkuvien maalaamisella on pitkät perinteet esimerkiksi Britanniassa. Suomessa on muutama eläinmaalari, mutta he ovat lähinnä keskittyneet hevos- ja riista-aiheisiin.
Latvala ei tiedä itsensä ja Miina Äkkijyrkän lisäksi muita, joiden tärkein malli olisi nauta.
MAIJA ALA-SIURUA
Näyttely Lehmistä ja maaseudun eläimistä 2.3. asti, Keskusgalleria, Kyttälänkatu 11, Tampere.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat