• Ajoittain tuulista

    Uutiset
    15.11.201315:00
    MT toimitus

    VIIDEN LÄHIVUOROKAUDEN AIKANA sää on varsin vaihtelevaa ja sadealueet liikkuvat nopeasti maamme yli itään. Ajoittain on myös tuulista. Sateet painottuvat pääasiassa yöaikaan, joten päivisin sää on laajalti verrattain aurinkoinen. Viikonlopun aikana aurinko paistaa etenkin etelässä. Etelässä sade saadaan pääosin vetenä, pohjoisessa lumena.

    PÄIVÄLÄMPÖTILA MAAN ETELÄ- ja keskiosassa 1 ja 8, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 3 ja -5, Lapissa 0 ja -12 asteen välillä. Etelässä lämpötila käy pakkasella vain parina yönä.

    SADEMÄÄRÄ ON VEDEKSI muutettuna 2–10 milliä, maan pohjoisosassa 5–15 milliä.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana Suomessa vallitsee aluksi lauha lounaisvirtaus ja monin paikoin tulee sadetta, pohjoisessa lunta ja etelässä vettä. Jakson lopulla sää kylmenee myös etelässä ja enimmäkseen on poutaa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sää
    tuuli
    sade
    lämpötila
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria