• Lisäohjeita tukihakuun

    Uutiset
    4.6.201416:00
    MT toimitus

    MT:n verkkosivuilla julkaistiin 27.5.2014 Mavin ohjeistukset tilanteeseen, jossa ei olla päästy vielä kylvämään. Ohjeistus oli hyvä, mutta siitä puuttui muutama oleellinen asia, johon tulisi kiinnittää huomiota myöhäisiä kylvöpäätöksiä tehdessä:

    1. Oletko hakenut kylvettävälle kasville tukea päätukihaun yhteydessä? Esimerkiksi öljykasveille ja valkuaiskasveille maksettavaa erillistä palkkiota haetaan aina ja vain päätukihaun yhteydessä rastittamalla kyseiset kohdat lomakkeelta 102A. Pelkkä kylvöalamuutoksella tehtävä ilmoitus kasvilajinvaihdoksesta ei enää riitä.

    2. Täydentävien ehtojen viljelykiertovaatimusta on noudatettava. Sen mukaisesti tilalla on oltava vähintään kaksi eri viljelykasvia tai muuta maatalousmaan käyttömuotoa. Jos vaikka olet ajatellut viljellä ohraa ja vehnää, eikä vehnän kylvö onnistu, kylvä jotain muuta kuin ohraa.

    3. Onko sinulla lisätoimenpiteenä kasvituotannon monipuolistaminen? Tarkista, ettei muutosten jälkeen yhdenkään kasvilajin osuus ei saa nousta yli 40 prosentin eikä samaa kasvia saa viljellä samalla lohkolla kahta vuotta kauemmin.

    4. Viherlannoitusnurmen jälkeen on aina oltava satoa tuottava kasvi. Jos sinulla on ollut kaksi vuotta viherlannoitusnurmi, on tänä vuonna oltava merkittynä sellainen kasvi, josta korjataan sato. Jos jätät lohkon nurmelle, on se merkittävä esim. monivuotisena säilörehunurmena, josta otetaan vähintään yksi nurmisato.

    5. Luonnonhoitopeltoa (LHP), josta maksetaan korkeampi ympäristökorvaus, saa olla enintään 15 prosentin ympäristötukikelpoisesta alasta. Ylittävä osuus katsotaan olevan viherkesantoa, josta ei makseta ympäristötukea.

    6. Lfa-tuen kannalta koko tila ei voi olla hoidettua viljelemätöntä peltoa (LHP, kesanto), vaan sitä maksetaan samalle alalle kuin vastaavasti on viljeltyä alla. Katso esimerkki Tukihakuoppaan 2014 sivulta 56.

    Kaikki edellämainitut asiat on helposti tarkastettavissa tukihakusovelluksesta ristiintarkastuksin. Jos olet vähäänkään epävarma, täyttyvätkö kaikki tukiehdot, käänny vielä ennen kylvöä ja kylvöalamuutoslomakkeen täyttöä oman EU-tukineuvojasi puoleen.

    Jaana Sohlman

    Vihti

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maataloustuet
    tukihaku
    viljelykasvit
    ympäristötuki
    viljelykierto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle