• Keskisuomalaisen Pekka Mervola oli päätoimittajien tulokuningas

    MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen on päätoimittajalistalla kymmenes.
    Verottajan mukaan Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola sai verotettavaa ansiotuloa vajaat 263 000 euroa.
    Verottajan mukaan Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola sai verotettavaa ansiotuloa vajaat 263 000 euroa.  Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Uutiset|Talous
    12.11.202512:35
    STT

    Suomen uutismedioiden kovatuloisin päätoimittaja löytyi viime vuonna maakuntalehdistöstä. Verottajan mukaan Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola sai verotettavaa ansiotuloa vajaat 263 000 euroa.

    Mervola on päätoimittanut Jyväskylässä ilmestyvää maakuntalehteä vuodesta 2008.

    Yli 200 000 euron tuloihin ylsivät vastaavista päätoimittajista myös Hufvudstadsbladetin Kalle Silfverberg, Ilta-Sanomien Johanna Lahti, Iltalehden Perttu Kauppinen ja Helsingin Sanomien Erja Yläjärvi.

    Eniten verotettavaa pääomatuloa sai Silfverberg, yli 36 000 euroa. Kun hän lisäksi sai ansiotuloa noin 204 000 euroa, on Silfverberg noin 240 000 euron tuloillaan päätoimittajien tulolistan kakkonen.

    Lahti sai viime vuonna ansiotuloa noin 227 000 euroa, Kauppinen noin 224 000 euroa ja Yläjärvi noin 205 000 euroa.

    Syyskuussa 2023 Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana aloittaneen Yläjärven tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin edeltäjänsä Kaius Niemen, jonka ansiotulot viimeisinä päätoimittajavuosina nousivat yli 300 000 euron.

    Kuudentena päätoimittajien tulovertailussa on Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, joka sai ansiotuloa noin 190 000 euroa.

    Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava toimittaja Panu Pokkinen sai ansiotuloa noin 185 000 euroa ja yltää listalla seitsemänneksi. Pokkisen titteli on nykyään Ylen uutisten ja urheilun johtaja ja vastaava toimittaja.

    Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka (ansiotulot noin 182 000 euroa), MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen (182 000 euroa) ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen (179 000 euroa) täydentävät päätoimittajien tulolistan kärkikymmenikön.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Mervola
    päätoimittajien tulot
    Keskisuomalainen
    verotiedot
    media-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle