• MT:n tiedot: Viinit eivät tule ruokakauppoihin tämän hallituksen aikana

    MT:n tietojen mukaan hallitus ei aio päästää vahvempia viinejä ruokakauppoihin, sallia niiden ulosmyyntiä ravintoloista tai antaa lupia perustaa Suomeen viinien erikoisliikkeitä.
    Tilaajalle
    Hallitusohjelmassa luvattiin selvittää 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista. Nyt selvitys on tehty, mutta myynnin vapauttaminen ei vaikuta edistyvän.
    Hallitusohjelmassa luvattiin selvittää 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista. Nyt selvitys on tehty, mutta myynnin vapauttaminen ei vaikuta edistyvän. Kuva: Matti Matikainen / Alko / Kuvanmuokkaus: Janiko Kemppi
    Uutiset|Talous
    11.6.202516:00
    Eija Mansikkamäki

    Alkon asema ei horju. Valtion omistama yhtiö saa pitää 8 prosenttia väkevämpien alkoholijuomien myyntimonopolinsa ainakin tämän hallituskauden ajan.

    MT:n tietojen mukaan hallitus ei aio päästää vahvempia viinejä ruokakauppoihin, sallia niiden ulosmyyntiä ravintoloista tai antaa lupia perustaa Suomeen viinien erikoisliikkeitä.

    Hallituslähde sanoo MT:lle, että viiniselvitys on tehty hallitusohjelman mukaan, sitä on hallituksessa kuultu eikä Alkon vahvaa asemaa muuteta.

    Selvityshenkilön raportti esiteltiin toukokuussa työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmälle, mutta asia ei ole edennyt.

    Keväällä julkistettu selvitys tarkasteli enintään 15-prosenttisten viinien vapauttamista luvanvaraiseen vähittäismyyntiin ja pois Alkon monopolista.

    Selvityksessä vaihtoehtoja on kolme: sallia viinien myynti päivittäistavarakaupoissa, sallia myynti ravintoloissa anniskeluluvan yhteydessä ja sallia viinien erikoisliikkeiden perustaminen.

    Selvityshenkilö Antti Neimalan raportti esiteltiin toukokuussa työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmälle, mutta asia ei ole edennyt.

    Alkoholipolitiikasta vastaa hallituksessa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

    Etenkin kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on vastustanut viinien tuomista ruokakauppoihin ja puolustanut Alkon asemaa.

    Hän on vedonnut hallitusohjelman kirjaukseen Alkon kansanterveydellisestä tehtävästä.

    Hallitusohjelmassa sanotaan, että hallitus ei muuta Alkon kansan­terveydellistä tehtävää ja asemaa.

    Korkeintaan kahdeksan prosenttia alkoholia sisältäviä viinejä on voinut myydä ruokakaupoissa viime kesästä lähtien.
    Korkeintaan kahdeksan prosenttia alkoholia sisältäviä viinejä on voinut myydä ruokakaupoissa viime kesästä lähtien. Kuva: Carolina Husu

    Ruokakauppojen osuus alkoholimyynnistä on jo lähes puolet.

    Ruokakauppojen ja ravintoloiden laajennettu myynti tarkoittaisivat Neimalan raportin mukaan nykyisen alkoholin vähittäismyynnin laajentamista.

    Malleja olisi voitu myös yhdistellä ja kaikkiin kolmeen määritellä lisäehtoja koskien esimerkiksi myyntitiloja ja henkilökunnan osaamista.

    Nykyinen lupajärjestelmä kävisi pohjaksi, mutta selvityksessä mainitaan myös koko lupajärjestelmän tarkastelu uudelleen. Se tarkoittaisi käytännössä Alkon monopolin purkamista.

    Tällä hetkellä alkoholin vähittäismyyntilupa on yli 4 000 päivittäistavarakaupan toimipisteellä. Ruokakauppojen osuus alkoholimyynnistä on jo lähes puolet ja myyntiperinne pitkä, joten valmiudet viinimyyntiinkin olisivat selvityksen mukaan hyvät.

    Myyntilupa voitaisiin myös velvoittaa hakemaan uudelleen tai myöntää määräaikaiseksi.

    Anniskelulupa on noin 10 000 ravitsemisliikkeellä, joista 1 400 ravintolalla on myös oikeus vähittäismyyntiin. Vähittäismyynnin osuus anniskelukulutuksesta on kuitenkin vain prosentin luokkaa. Tämäkin vaihtoehto olisi helppo laki- tai lupamuutoksella.

    Kello 21 päättyvää myyntiaikaa tulisi uudistuksen yhteydessä harkita uudelleen.

    Alkoholin saatavuuden lisääminen lisäisi kulutusta Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvion mukaan 2–5 prosentilla.

    Viinien erikoisliikkeiden perustaminen tarkoittaisi alkoholin ja elintarvikkeiden myynnin välisen kytköksen purkamista. Selvitys ennakoi, että erikoisliikkeitä perustettaisiin lähinnä suurimpiin kaupunkeihin laatuviinejä myymään. Niiden kieltämiselle ei olisi enää perusteita, jos viinit sallittaisiin ruokakaupoissakin, ellei sitten tarjontaa haluta rajoittaa. Kaupat kilpailisivat keskenään.

    Jos taas viinejä ei sallittaisi ruoka- vaan erikoiskaupoissa, pitäisi pohtia rajoituksia erikoisliikkeiden omistamiseen.

    Alkoholin saatavuuden lisääminen lisäisi kulutusta Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvion mukaan 2–5 prosentilla.

    Keskeinen kulutuksen rajoittaja on verotus.

    Viinien osuus suomalaisten alkoholin kokonaiskulutuksesta on noin viidennes, samoin väkevien juomien. Yli 45 prosenttia kokonaiskulutuksesta on oluiden kulutusta.

    Suomessa kulutetusta alkoholista yli 40 prosenttia myydään vähittäismyyntinä Alkon ulkopuolella. Alkon osuus on reilut 30 prosenttia, anniskelun reilut 10 prosenttia ja matkustajatuonnin ja verkkokaupan osuus hiukan anniskelua enemmän.

    Lisää aiheesta
    • Enintään 8-prosenttisia, käymisteitse valmistettuja juomia on saanut myydä kesästä lähtien ruokakaupoissa.

      Kauppa | Tutkimus vahvistaa: Alkoholilain uudistus siirsi merkittävästi myyntiä Alkosta ruokakauppoihin

    • Alkojen ovet ovat tällä hetkellä sunnuntaisin kiinni.

      Kauppa | Alko ehdottaa: Ovet auki myös sunnuntaisin

    • Alennukset koskevat enintään 8-prosenttisia tuotteita.

      Kauppa | Alko ottaa alennustarrat käyttöön − tällaisia tuotteita alennuksella saa

    • Ruokakaupan alkoholivalikoimaa. Kuvituskuva.

      Terveydenhuolto | Lukijalta: Yhä useamman suomalaisen maksa kärsii alkoholista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle