• Tietoverkko pitää syrjäseutua asuttuna

    Uutiset
    14.7.201416:00
    Aimo Vainio

    Tavallinen peruste maaseudun talojen arvon alenemiselle on asumisen ja palveluiden yleinen keskittyminen. Kun ostajia maaseudulla on vähemmän, osa taloista ei enää käy kaupaksi.

    Kylille virtaavalla internetillä voidaan kamppailla kehitystä vastaan.

    Laajakaista vähentää ihmisten liikkumista ja alentaa liikkumisen kustannuksia, selviää Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksesta.

    ”Internetillä on selvä vaikutus sille, että seutu pysyy asuttuna, vaikka etäisyys palveluihin lisääntyisi. Näin oli kymmenen vuotta sitten, kun tutkimus tehtiin. Nyt verkon vaikutus on siitä vain lisääntynyt”, Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Hannu Kytö sanoo.

    Kydön mukaan maaseudulle muuttavat ymmärtävät, ettei kaikkia palveluja ole lähellä.

    ”Maaseudulle muuttavat ihmiset, joille palvelujen läheisyydellä ei ole niin paljon merkitystä.”

    Sellaisten ihmisten määrä on kuitenkin vähenemässä.

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus voi keskittää asutusta, sillä varsinkin lapsiperheet kaipaavat palveluja lähelle.

    ”Vielä sotea enemmän voi vaikuttaa tuleva toisen asteen koulutuksen uudistuminen tulevaisuudessa. Se voi vähentää maaseudun houkuttelevuutta lapsiperheille”, Kytö sanoo.

    Toisen asteen uudistuksen yhteydessä pieniä lukioita arvioidaan katoavan satoja, jos ehdotettu 500 oppilaan minimimäärä toteutuu.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tietoverkko
    maaseutu
    laajakaista
    syrjäseutu
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle