• Valkoselkätikoilla hyvä pesimävuosi

    Metsähallituksen, WWF Suomen ja lintutieteellisten yhdistysten valkoselkätikkaseurannoissa löytyi yli 180 parireviiriä, joilta varmistui 120 pesintää.
    Uutiset
    22.8.201413:18
    MT toimitus

    Seurannoissa löydettiin lisäksi kymmeniä yksittäisiä havaintopaikkoja, joista monet voivat muodostua erittäin uhanalaisen lajin pesimäreviireiksi.

    ”Pesimäkausi venyi ennätyksellisen pitkäksi, sillä emot hoivasivat maastopoikueitaan vielä kesä–heinäkuun vaihteessa aikaisimpien poikueiden ollessa maastossa jo 6.5. lähtien. Leuto talvi epäilemättä helpotti tikkojen elämää, mutta kylmä kevät ja alkukesä hyydyttivät pesimävirettä maan eteläosia lukuunottamatta”, toteaa suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista.

    Valkoselkätikkojen pesimäalueet painottuivat edelleen vahvasti maan itä- ja kaakkoisosiin. Varmistettuja pesintöjä löytyi eniten Etelä-Karjalasta.

    ”Pesimäaikaisten parireviirien yhteismäärä lisääntyi parilla kymmenellä viime vuoteen verrattuna”, Laine kertoo.

    Valkoselkätikkakanta elpymässä

    Valkoselkätikka tarvitsee lehti- ja lahopuustoista metsää sopivan hyönteisravinnon löytämiseksi.

    Parhaimmat elinympäristöt vähenivät merkittävästi tehokkaan metsätalouden seurauksena, mutta nykyisin valkoselkätikkakanta on elpymässä ja vahvistumassa aktiivisen suojelun, elinympäristöjen hoidon ja idästä muuttaneiden tikkojen ansiosta.

    ”Suomen kanta on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja vaatii aktiivista seurantaa ja suojelutoimia selviytyäkseen.”

    Valkoselkätikkaseurannoissa tarkastetaan lajin tunnettuja esiintymisalueita ja kartoitetaan uusia elinympäristöjä. Suomen lintuharrastajat ansaitsevat suuren kiitoksen, sillä monet uudet elinpiirit löydetään harrastajilta saatujen tietojen ja vihjeiden perusteella.

    Artikkelin aiheet
    valkoselkätikka
    lintujen seuranta
    Metsähallitus
    luonnonsuojelu
    uhanalaiset lajit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle