• Luonnonvarakeskuksen Tervon kalanviljelylaitokselta löydetty kaloista IHN-virusta

    Evira on perustanut koko Kymijoen vesistöalueen kattavan rajoitusvyöhykkeen sekä määrännyt vyöhykkeellä toimivat kalalaitokset elävien, virukselle alttiiden tai viruksen levittäjälajeiksi katsottavien kalalajien siirtokieltoon.
    IHN-virus voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin.
    IHN-virus voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.12.201719:24
    Tuure Kiviranta

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) Tervon kalanviljelylaitokselta on löydetty IHN-virusta. Viruksen esiintyminen todettiin ensimmäisen kerran Suomessa Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta marraskuussa.

    Viranomaiset selvittävät Tervon koko kalaliikennettä kahden viimeisen vuoden aikana. Tuona ajanjaksona Tervosta on toimitettu 79 kirjolohen kala- tai mätierää kotimaassa eri kohteisiin. Tervosta on toimitettu kalaeriä myös Iissä oleviin kalanviljelylaitoksiin, Luke kertoo. Tämän vuoksi IHN-viruksen siirtymistä tässä yhteydessä selvitetään.

    Evira kartoittaa ongelman laajuutta ja tiedottaa tapaukseen liittyvistä jatkotutkimuksista ja toimenpiteistä selvitysten edetessä. Luke on ollut yhteydessä keskeisimpiin asiakkaisiinsa asian johdosta.

    Virushavainnon myötä Evira on perustanut koko Kymijoen vesistöalueen kattavan rajoitusvyöhykkeen sekä määrännyt vyöhykkeellä toimivat kalalaitokset elävien, virukselle alttiiden tai viruksen levittäjälajeiksi katsottavien kalalajien siirtokieltoon. Alueella ei toistaiseksi saa istuttaa virukselle alttiita lajeja. Alueella voi kuitenkin kalastaa normaalisti.

    Tervon kalanviljelylaitoksessa on Luken valintajalostusohjelman kirjolohi- ja siikaemokalastot, joista tuotettua mätiä ja poikasia on toimitettu jo neljännesvuosisadan erityisesti kotimaisille asiakkaille.

    IHN-virus voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin, esimerkiksi haukiin ja ankeriaisiin. Tauti leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä.

    Tautiin ei ole olemassa lääkettä eikä rokotetta. Ihmisiin IHN-virus ei tartu ja kalaa voi syödä normaalisti. Myöskään muille tasalämpöisille eläimille, kuten koirille ja kissoille IHN-virus tai siihen sairastuneen kalan syöminen eivät aiheuta terveysvaaraa.

    Taudin esiintymisellä Suomessa voi olla vaikutuksia elävien kalojen ja niistä saatavien tuotteiden vientiin vastaanottajamaan ehdoista riippuen. IHN-virusta esiintyy Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä.

    Artikkelin aiheet
    IHN-virus
    kalataudit
    Luonnonvarakeskus
    Tervo
    Evira
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria