• STT:n kysely: Lähes puolet keskustan piirijohtajista Saarikon takana

    20 piirijohtajasta kolme kannattaa istuvaa puheenjohtajaa Katri Kulmunia.
    Annika Saarikko ilmoitti aiemmin tänään pyrkivänsä puolueen johtoon.
    Annika Saarikko ilmoitti aiemmin tänään pyrkivänsä puolueen johtoon. Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset
    30.7.202018:30
    STT

    Keskustan 20 piirijohtajasta yhdeksän kannattaa selkeästi tai varovaisesti Annika Saarikkoa keskustan puheenjohtajaksi.

    STT soitti kaikille piirijohtajille sen jälkeen, kun Saarikko ilmoitti aiemmin tänään pyrkivänsä puolueen johtoon. STT:n kyselyssä häntä tukee omalla nimellään viiden piirin puheenjohtaja ja kaksi ilmaisee tukensa hänelle nimettömänä. Lisäksi kaksi kertoo omalla nimellään olevansa tällä hetkellä kallellaan Saarikon suuntaan.

    Piirijohtajista kolme kannattaa istuvaa puheenjohtajaa Katri Kulmunia. Kaikki kolme ilmaisevat tukensa suoraan omalla nimellään.

    Loput kahdeksan eivät henkilökohtaisesti kertoneet suoraan, ketä tukevat puolueen johtoon.

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    Annika Saarikko
    Katri Kulmuni
    puheenjohtajavaali
    STT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle