• Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä: Lunta tulossa jopa 10 senttiä

    Torstaina ajokeli muuttuu maan länsiosassa erittäin huonoksi. Perjantaina lumisateet taas haittaavat liikennettä etenkin idässä.
    Lähipäivinä lämpötilat ovat päivisin tavanomaista kylmempiä, mutta viikonloppuna sää lämpenee. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Lähipäivinä lämpötilat ovat päivisin tavanomaista kylmempiä, mutta viikonloppuna sää lämpenee. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Sää
    9.4.202519:12
    STT

    Suomen etelä- ja keskiosiin saapuva lumipyry muuttaa ajokelin huonoksi torstaina ja perjantaina, Ilmatieteen laitos varoittaa.

    Torstaina ajokeli muuttuu maan länsiosassa erittäin huonoksi. Perjantaina lumisateet taas haittaavat liikennettä etenkin idässä.

    Lumisateet liikkuvat maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon torstai-illan ja perjantaiaamun välillä. Länsirannikon tuntumassa lunta voi tupruttaa jo torstai-iltana paikoin kymmenisen senttiä. Pohjanmaalta Kymenlaaksoon ulottuvalla alueella lunta kertyy noin viisi senttiä. Runsain lumisade painottuu Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntiin.

    ”Säätilanne ei ole sademäärien puolesta merkittävä, mutta tieliikenne voi olla alttiimpi vaikutuksille, koska monet autoilijat ovat jo liikenteessä kesärenkailla”, meteorologi Paavo Korpela sanoo tiedotteessa.

    Perjantain aamuruuhkan aikaan voimakkaimmat lumisateet painottuvat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueelle, josta ne väistyvät aamupäivän aikana Suomen itäpuolelle.

    ”Ajokeli normalisoituu pääteillä perjantaina lännestä alkaen. Viimeistään päivällä tien pinnat sulavat auringonsäteilyn vaikutuksesta”, Korpela sanoo.

    Lähipäivinä lämpötilat ovat päivisin tavanomaista kylmempiä, mutta viikonloppuna sää lämpenee.

    Lisää aiheesta
    • Kevään ensi merkit, kuten sinivuokot, säväyttävät aina. Arkistokuva.

      Sää | Näillä paikkakunnilla terminen kasvukausi on jo alkanut – kevät keulii jopa kuukaudella tuloaan

      Tilaajalle
    • Torstain ja perjantain välisenä yönä voi sataa lunta maan eteläosia myöten.

      Sää | Keskiviikon kuurot ovat vasta esimakua tulevasta

      Tilaajalle
    • Kevättulvat jäävän Pohjanmaan joissa tavanomaista pienemmiksi.

      Ympäristö | Pohjanmaan tulvaennuste julki – lämpimät säät vaikuttavat

    Artikkelin aiheet
    Ilmatieteen laitos
    ajokeli
    lumisade
    sääennuste
    liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita