• Sote-alueiden rahoitus siirtynee valtion vastuulle

    Hallitus tarkastelee vielä myös vaihtoehtoa rahoittaa sote osittain itsehallintoalueiden kautta.
    Uutiset
    20.10.201516:51
    STT

    Tulevan sote-uudistuksen itsehallintoalueiden rahoitus valmistellaan ensisijaisesti valtion rahoitusvastuun pohjalta, linjaa hallitus.

    Valtion rahoitus voitaisiin toteuttaa ainakin kolmella tavalla: uudella ansiotuloista perittävällä sote-verolla, nykyisiä ansiotuloveroperusteita muuttamalla tai toteuttamalla laajempi verouudistus, jossa myös muuta kuin tuloverotusta muutettaisiin.Sosiaali- ja terveysministeriön muistion mukaan näistä helpoimmin toteutettava vaihtoehto olisi erillisen sote-veron käyttöönotto.

    Hallitus aikoo kuitenkin tarkastella myös vaihtoehtoa, joka perustuisi osittain itsehallintoalueiden omaan verotusoikeuteen. Hallitus kertoo tiedotteessa, että vaihtoehtojen vaikutuksia arvioidaan ja verrataan keskenään.

    Kuntien kautta tuleva rahoitus on jo kuopattu, sillä sen on katsottu olevan ristiriidassa perustuslain kanssa.

    Sote-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy siis nykyisiä kuntia laajemmille itsehallintoalueille. Samalla uudistetaan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusjärjestelmä.

    Lähtökohtana rahoitusuudistuksessa on se, että kokonaisveroaste ei saa nousta. Tarkemmat rahoituslinjaukset sisällytetään huhtikuussa 2016 lausunnoille lähetettävään hallituksen esityksen luonnokseen.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    rahoitus
    valtionvastuu
    itsehallintoalueet
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle