Mikrolainojen antaminen ei ole ollut niin helppo ja yksinkertainen tapa auttaa kehitysmaiden ihmisiä ulos köyhyydestä kuin ehkä aiemmin luultiin.
Tämä tuli ilmi Ylen Ulkolinjan 23.8. esittämästä tv-dokumentista, jossa kerrottiin mikrolainojen aiheuttamista ongelmista kehitysmaissa.
Vaikka asiassa on perää, dokumentissa tultiin ikävällä tavalla niputtaneeksi yhteen mikrolainoitus sekä mikroyrittäjyys, jotka eivät ole sama asia.
Mikroyrittäjyys on joustavuudessaan hyvä tulonhankinnan muoto hankalasti työllistyville, kuten vammaisille henkilöille tai yksin pienten lasten kanssa eläville leskille, joille kodin ulkopuolella työskentely ei ole mahdollista.
Itse olen vakuuttunut siitä, että paikallinen tuotanto, mikroyrittäjyys, perinteisten taitojen ylläpitäminen sekä pientuottajien tuotteiden markkinointi ovat tällä haavaa ainoita keinoja työllistää työttömien nuorten kasvava joukko ja maaseudun köyhät sekä hidastaa kaupunkien slummiutumista.
Kehitysmaissa työskennelleet tietävät, että raha on vain yksi niistä resursseista, joka köyhiltä puuttuu. Vähintäänkin yhtä tärkeitä ovat koulutus sekä tietoisuus omasta oikeudesta vastaanottaa esimerkiksi köyhille suunnattuja valtion palveluita.
Mikroyrittäjyyteen liittyen erityisen tärkeää on saada koulutusta taloudenhallinnasta, joka auttaa ymmärtämään yrittäjyyden riskit ja tekemään omasta yrittämisestä kannattavaa.
Vastaavasti aloittavan yrittäjän täytyy Suomessakin tehdä liiketoimintasuunnitelma, osoittaa oman ideansa kannattavuus ja kartoittaa kilpailu samalla sektorilla.
Mikroyrittäjyyttä edistävät kehitysjärjestöt sekä osa mikrolainoja myöntävistä toimijoista toimii tämän ajatuksen mukaan. Osa ei, kuten dokumentista käy ilmi.
Mikrolainojen myöntämistä ei ole lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan tai syöksemään köyhiä entistä suurempaan ahdinkoon. Kyse on vain siitä, kuinka huolellisesti prosessi suunnitellaan ja kuinka hyvin aloittavia mikroyrittäjiä siinä tuetaan.
Kouluttamattomien, aiemmin rahataloudesta syrjässä olleiden ihmisten kanssa toimittaessa markkina-analyysin ja talouskoulutuksen, vaikka yksinkertaistetunkin, merkitys korostuu.
Toimittuani vuosia kehitysmaiden pientuottajien kanssa ja koulutettuani köyhiä mikroyrittäjiä Aasiassa eräs mikroyrittäjyydessä merkittävä seikka on toistuvasti lausuttu ääneen: yrittäjyyden avulla ihmiset ovat saaneet omanarvontuntonsa takaisin.
He tuntevat olevansa aktiivisia toimijoita oman elintasonsa nostamisessa.
Usein sen kuulee naisen tai aiemmin täysin syrjityssä asemassa olleen kastittoman suusta. Lisäksi naisten tarinoissa kuulee toistuvasti sen, kuinka heillä nyt, omien tulojen kautta, on entistä enemmän vaikutusvaltaa perheessään ja kunnioitusta yhteisöissään.
Muutoksen mahdollisuutta ei aina tiedosteta.
Intian Yavatmalista, Ramgaonin kylästä jäi mieleeni erityisesti mies nimeltä Hari. Hökkelissä asunut Hari oli pienen kaupan ja kanankasvatuksen avulla saanut hankittua perheelleen oikean talon. Hän kertoi, ettei ennen yrittäjyyttä ollut edes kyennyt ajattelemaan, että asiat todella voisivat olla paremmin.
Maissa, joissa uskotaan, että kohtalo määrää ihmisen osan, ja joissa sukupolvelta toiselle siirtyvät velkataakat kaventavat entisestään köyhien kykyä nähdä tätä päivää pidemmälle, on omien oikeuksien tiedostaminen, uusien taitojen oppiminen ja omien tulojen ansaitseminen vavahduttava kokemus.
Naisten yrittäjyyden tukemisella on merkittävä vaikutus myös kehitysmaiden lasten hyvinvointiin.
On tutkittu, että maata omistavien tai tuloja saavien naisten lapset ovat harvemmin aliravittuja.
Useat naisyrittäjät kertovat satsaavansa suuren osan kasvavista tuloistaan perheen monipuolisempaan ravitsemukseen ja lasten koulunkäyntiin. Tämä ei ole merkityksetön seikka Intiassa, jossa lapsista 42 prosenttia on aliravittuja.
Usein yrittäjyyden ja oman elämänhallinnan lisääntyminen antaa kipinän laajempaankin yhteiskunnalliseen aktivoitumiseen.
Muun muassa Intiassa World Visionin tuella aloitetut yrittäjyysryhmät ovat ryhtyneet säästöillään rakentamaan kyliinsä teitä ja viemäreitä sekä tukemaan lasten koulumaksuja ja tukiopetusta.
Moni heikoista lähtökohdista tullut yrittäjä on ottanut tehtäväkseen kylien köyhimpien tukemisen ja heidän palkkaamisensa omaan yritykseensä. Kasvavien tulojen vaikutus saattaa siis näkyä ympäristössä yksittäisen perheen hyvinvointia laajemmin.
Toisenlaisiakin tarinoita ikävä kyllä on, mutta osin huonosti hoidetun mikrolainoituksen vuoksi ei kokonaan kannata hylätä mikroyrittäjyyden ajatusta köyhyyden vähentäjänä.
Käteisen lisäksi yrittäjyys on mahdollistanut monelle sen, mitä he eivät ennen olleet osanneet ajatellakaan: luvan unelmoida ja suunnitella elämäänsä tätä päivää pidemmälle sekä pyrkiä unelmiaan kohti.
HEIDI HEIKKINEN
Kirjoittaja on Suomen World Visionin Intian ohjelmakoordinaattori. Hän on työskennellyt viimeisen kymmenen vuoden aikana Reilun kaupan tuottajien kouluttajana Intiassa ja Nepalissa, eettisten tuotteiden maahantuojana Suomessa sekä asiantuntijana YK:n kehitysjärjestö UNDP:n mikroyrittäjyysohjelmassa Nepalissa.