
Somerolta kotoisin oleva ex-poliisi, maanviljelijä ja energia-alan yrittäjä Pertti Hemmilä, 70, nousee Työeläkevakuuttajat Tela ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi siirtyvän kokoomuksen kansanedustajan Saara-Sofia Sirénin tilalle eduskuntaan.
Sirénin tilalle eduskuntaan olisi nousemassa varasijalta Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.). Hän toimi kansanedustajana vuosina 2007–2023, mutta putosi viime vaaleissa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä hän toimi vuosina 2018–2019. Virolainen on kertonut, ettei halua ottaa paikkaa vastaan. Eduskunnan täytyy kuitenkin myöntää hänelle ero toimesta.
Hemmilä toimi kokoomuksen kansaedustajana vuosina 1999–2015, mutta ei kaksissa seuraavissa vaaleissa tullut valituksi.
Ennen valintaansa eduskuntaan Hemmilä työskenteli poliisina 20 vuotta. Hemmilä toimi myös maanviljelijänä Salon Halikoissa 1980-luvulta alkaen. Maatalouden yritystoiminnan oheen Hemmilä perusti vuonna 2008 yhdessä poikansa kanssa bioenegia-alalla toimivan Metsä ja Energia Hemmilä Oy:n. Yritys osti puuta metsäomistajilta ja toimitti siitä omalla kalustolla tehtyä haketta kymmenkuntaan lämpölaitokseen Lounais- ja Etelä-Suomessa.
Yritys myytiin kesäkuussa 2024 ahvenanmaalaiselle Ålands Skogsindustrier Ab:lle.
.