• Kehysriihi jatkuu – hallitus etsii ratkaisuja työllistymiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen

    Odotettavissa on muutoksia täydennys- ja muuntokoulutukseen sekä työttömien aktiivimalliin.
    Ratkaisuja etsitään erityisesti työllisyyden kohentamiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen.
    Ratkaisuja etsitään erityisesti työllisyyden kohentamiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Kuva: LEHTIKUVA/Jussi Nukari
    Uutiset
    11.4.201809:32
    STT

    Hallitus jatkaa eilen alkaneita kehysriihineuvotteluita aamuyhdeksältä Kesärannassa. Ratkaisuja etsitään erityisesti työllisyyden kohentamiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen.

    Odotettavissa on ainakin satsauksia täydennys- ja muuntokoulutukseen, jotta työttömät ja avoimet työpaikat saataisiin kohtaamaan toisensa paremmin.

    Hallitus viilannee lisäksi työttömien aktiivimallia, joka tuli voimaan vuoden alussa. TE-keskukset ovat saamassa kaipaamaansa lisätyövoimaa työvoimapalveluihin yli sadan henkilötyövuoden edestä. Tämän verran lisätyövoiman tarvetta ilmeni työvoimahallinnolle tehdyssä kyselyssä.

    Myös aktiivitoimiksi hyväksyttyjen koulutusten listaan on STT:n tietojen mukaan tulossa lisäyksiä niin, että ainakin liittojen koulutukset hyväksyttäisiin jatkossa niihin.

    Hallitukselta odotetaan myös toimia eriarvoistumisen kitkemiseksi. Esillä on ollut muun muassa ylivelkaantuneiden aseman helpottaminen.

    Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi, että liikkumatilaa on joitakin kymmeniä miljoonia euroja, korkeintaan sata miljoonaa.

    Työaikalakikin tiettävästi pöydällä

    Hallitus yrittää tiettävästi kehysriihen yhteydessä päästä sopuun myös työaikalain uudistamisesta. Paikallisen sopimisen reunaehtoja koskeva kiista on jumittanut asian etenemisen, ja hallituspuolueiden johtotrio on yrittänyt ratkoa asiaa jo useampaan otteeseen.

    On edelleen mahdollista, että asia ei riihessä ratkea.

    Siniset on kehysriihen alla esittänyt muun muassa perusturvan indeksijäädytysten perumista. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuitenkin korosti eilen, että vanhoihin päätöksiin ei kehysriihessä palata.

    Artikkelin aiheet
    kehysriihi
    hallitus
    työllisyys
    eriarvoistuminen
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle